Safir

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Safir
Safir logo.jpg
Perustettu 1963
Toimiala musiikki
Emoyhtiö Musiikki-Fazer
Huomioitavaa Emoyhtiön osti kansainvälinen Warner Music Group 30.11.1994, jonka jälkeen katalogi osa Warner Music Finlandia.

Safir on Finndiscin vuonna 1963 perustama levymerkki. Finndisc julkaisi vuosina 1963–1970 kaikki levynsä Safir-merkillä. 1960-luvun puolivälin myyntimenestyksiin kuuluivat Juha Vainio, Martti ”Huuhaa” Innanen ja Irwin Goodman.

Safirin ensimmäinen vuosikymmen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uuden yhtiön alkuajan artisteja olivat Arja Tuomarila, Erkki Liikanen ja Heikki Aarva. Aarvan Tuulella ei ole ystävää nousi listasijalle 10. joulukuussa 1963. Finndisc julkaisi myös uutta rautalankaa. The Adventurers levytti Erik Lindströmin säveltämän Letkajenkan.

Finndiscin artisteihin liittyivät vuonna 1965 Irwin Goodman ja 1967 Martti ”Huuhaa” Innanen. Irwinin toinen sinkku Työmiehen lauantai pääsi jo Suomen listalla kakkoseksi. Vuonna 1966 Irwin siirtyi Fazerille. Martti Innanen levytti Safirille kaikkiaan yhdeksän singleä ja yhden LP-levyn. Elsa, kohtalon lapsi pysyi neljä kuukautta Suomen listaykkösenä. Perinteisestä iskelmämusiikista vastasivat muun muassa Pauli Lehtola, Kauko Käyhkö, Tapio Rautavaara ja sokea Kari Purhonen. Yhtiön nuorisoidolina oli Kai Lind.

Safir myydään[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Finndiscin osti vuonna 1971 Scandia-Musiikki, jonka omistajaksi tuli seuraavana vuonna Musiikki-Fazer. Vuonna 1979 Safir-levymerkki otettiin uudelleen käyttöön. Toiminnasta vastasivat Scandian myynninselvennä jälkeen Paavo Einiö ja Jaakko Salo. 1970–1980-lukujen Finndisc tuotti sekä popmusiikkia että perinteistä iskelmää.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Henriksson, Juha: Finndisc 2014. Warner Music Finland. Viitattu 16.11.2015. (Internet Archive, luettu 13.6.2018)


Tämä yritykseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.