Sa'da

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Sa'dah)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Sa'da
Näkymä Sa'daan laitamilla.
Näkymä Sa'daan laitamilla.

Sa'da

Koordinaatit: 16°56′N, 43°46′E

Valtio Jemen
Maakunta Saada
Korkeus +1 800 m
Väkiluku (2004) 51 870
Aikavyöhyke UTC+3

















Sa'da (myös Sa'dah tai Saada) on kaupunki Pohjois-Jemenissä. Vuoden 2004 väestönlaskennan mukaan kaupungissa asui 51 870 henkilöä ja se toimii samannimisen maakunnan hallinnollisena keskuksena.

Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sa'da sijaitsee samannimisen tasangon reunamalla noin 240 kilometriä Jemenin pääkaupungista Sanaasta pohjoiseen. Kaupungin korkeus merenpinnasta on noin 1 800 metriä. Sa'da on myös saman nimisen maakunnan keskus.[1]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mudasta rakennettu talo.

Muutamissa säilyneissä sabalaisissa teksteissä mainitaan hgrn S'DTm eli Sa'dan kaupunki ja viittauksia on myös saman nimiseen heimoon. Historioitsija ja maantieteilijä al-Hamdani kirjoitti kuitenkin kaupunkia kutsutun ennen islamin saapumista alueelle nimellä Juma. 1200-luvulla elänyt matkailija Ibn al-Mudjawir kertoo puolestaan, että kaupungin oli aikanaan rakennuttanut Nooan poika Seem ja että raitti Sanaasta Sa'daan oli aikanaan ollut merkittävä kauppareitti. Jos paikalla on joskus ollut vanhempi kaupunki, siitä ei ole säilynyt merkkejä nykypäiviin saakka.[1]

Vuonna 897 kaupunkiin saapui zaidilaisuuden perustanut Yahya bin al-Husayn, joka tuli sittemmin tunnetuksi paremmin nimellä imaami al-Hadi ila 'l-Hakk. Kaupungista tuli zaidilaisen imamaatin keskus ja al-Hadi rakennutti uuden moskeijan, jonka ympärille rakentui puolestaan toreja ja taloja. Ibn al-Mudjawir mainitsee kaupungilla olleen muurin, portteja ja vartiotorneja. Al-Hadin kuollessa vuonna 910 hänet haudattiin paikalliseen hänen mukaansa nimettyyn moskeijaan. Moskeijaan haudattiin myös hänen poikansa al-Murtada Muhammad (k. 922) ja al-Nasir Ahmad (k. 935). Hauta ja moskeija ovat nykyisin tärkeä zaidilaisten pyhä paikka. 1800-luvulla alueen osmanimiehityksenaikana kaupungissa sijaitsevalle kukkulalle rakennettiin al-Kashla -niminen sitadelli.[1] 2000-luvulla Sa'da ja sen maakunta vat olleet hallitusta vastaan taistelleiden huthien ydinaluetta. Vuonna 2014 huthit etenivät nopeasti tukialueeltaan etelään ja valtasivat suuren osan Jemenistä. Tilanne johti edelleen käynnissä olevaan Jemenin sisällissotaan.[2] Huthien tukikohtana kaupunki on joutunut ankarien ilmaiskujen kohteeksi.[3]

Väestö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Al-Hadin moskeija.

Vuoden 2004 väestönlaskennan mukaan Sa'daan asukasluku oli 51 870.[4] Kaupungin ja sen välittömän lähialueen väestön valtaosa on zaidilaisia šiiamuslimeja.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c C.E. Bosworth, E. van Donzel, W.P. Heinrichs, G. Lecomte: Encyclopaedia of Islam, Volume IX (San-Sze), s. 705-706. Brill. ISBN 9789004104228. (englanniksi)
  2. Charles Schmitz: The rise of Yemen's Houthi rebels BBC News. BBC. Viitattu 4.12.2017.
  3. Yemen war: Inside the rebels' battered stronghold BBC News. BBC. Viitattu 4.12.2017. (englanniksi)
  4. Yemen citypopulation.de. Viitattu 4.12.2017. (englanniksi)
  5. Michael Izady: Yemen, Ethnic and Religious Composition (detailed) (png) The Gulf/2000 Project. Columbia University. Viitattu 4.12.2017. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]