SU-100

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

SU-100 on neuvostoliittolainen, toisessa maailmansodassa käytetty torniton panssaritorjuntavaunu. Tykkinä on yksi toisen maailmansodan tehokkaimpia, 100 mm D-10S. Vaunuja rakennettiin kokonaisuudessa vajaa 5000 kappaletta ja ne ovat olleet käytössä näihin päiviin saakka.

SU-100 perustuu 85 mm millimetrin tykillä varustettuun SU-85-vaunuun, joka otettiin käyttöön uusimpia saksalaisia vaunuja torjumaan. SU-85 puolestaan perustui 122 mm haupitsilla varustettuun SU-122-vaunuun, joka perustui keskiraskaan T-34-panssarivaunun alustaan. SU-85 jäi tarpeettomaksi kun T-34-85-mallissa otettiin käyttöön sama 85 mm tykki. Saksalaisilla oli edelleen etumatka panssaroinnissa ja panssarinläpäisyssä ja he pystyivät puolustustaistelussa pakottamaan taistelun pitkille etäisyyksille. Vaunu päätettiin varustaa vielä tehokkaammalla tykillä. Kehitystyö alkoi helmikuussa 1944 Lev Gorlitskin johdolla. SU-85:n alustalla kokeiltiin useita tykkivaihtoehtoja. 122 mm ja 152 mm tykit osoittautuivat alustalle liian raskaiksi. Suuritehoisten 85 mm tykkien suhteellisen kevyet ammukset eivät puolestaan toimineet tehokkaasti saksalaisten suuren kovuuden panssarilevyjä vastaan. Laskelmissa päädyttiin 100 mm tai 107 mm kaliiperiin. Varhaisten 107 mm tykkien valmistus oli lopetettu 1941, ja vaunun aseeksi määrättiin 100 mm B-34-laivatykin pohjalta kehitetty S-34. S-34 oli kuitenkin kehitetty alun perin raskaan IS-panssarivaunun aseeksi, eikä se mahtunut SU-85-runkoon ilman siihen tehtyjä merkittäviä muutoksia, jotka olisivat lisänneet massaa yli 3,5 tonnia ja lykänneet projektia kolmella kuukaudella. Uralmaš otti yhteyttä tehtaan №9 suunnittelijoihin ja lopputuloksena syntyi 100 mm D-10S, joka paitsi mahtui vaunuun ilman muutoksia, oli myös kevyempi kuin S-34.

Protyyppi varustettuna D-10S-tykillä valmistui helmikuussa 1944 ja läpäisi sekä tehtaan että ANIOP:in testit ja hyväksyttiin käyttöön. Tehdas sai huhtikuussa käskyn valmistautua sen sarjavalmistukseen. SU-100 erosi SU-85:sta siten että etupanssari oli vahvistettu 75 millimetriin ja vaunuun lisättiin komentajan kupoli.

Vaunun käyttöönottoa hidasti vielä se, että S-34 ja D-10S-tykeille ei ollut olemassa kuin sirpalekranaatti ja panssarikranaatin oli tarkoitus valmistua vasta vuoden 1944 toisella puoliskolla. Tällä välin rakennettiin myös SU-100-2-prototyyppi IS-5-protyyppivaunusta otetulla S-34-tykillä ja näitä vertailtiin. Kokeissa vahvistettiin että Tiger ja Panther-vaunut pystyttiin tuhoamaan kaikista kulmista 1500 metrin etäisyydeltä. Ainoastaan Ferdinandin etupanssari kesti osumat. Väliaikana tehtaalla kehitettiin SU-85M, joka perustui SU-100-runkoon, mutta käytti SU-85:n 85 mm D-5S-85-tykkiä. Tätä valmistettiin 315 kappaletta heinäkuusta marraskuuhun 1944, jolloin 100 mm panssarikranaatti viimein valmistui.

SU-100-vaunun sarjatuotanto alkoi Uralmašilla syyskuussa 1944 ja jatkui maaliskuuhun 1946. Omskin tehdas 174 valmisti vaunua vielä 1947 ja kuusi viimeistä 1948. Vaunua valmistettiin lisäksi Tšekkoslovakiassa lisenssillä 1951–1956.

SU-100:ta käytettiin taistelussa ensimmäisen kerran tammikuussa 1945, mutta yleisesti sen käyttö jäi vähäiseksi. Sodan jälkeen vaunu jäi neuvostoarmeijan käyttöön vuosikymmeniksi ja vaunuja ajoittain päivitettiin. Vaunua toimitettiin myös ulkomaisille liittolaisille ja sitä käytettiin yleisesti Israelin ja arabien välisissä taisteluissa. Kiina sai vaunuja käyttöönsä Neuvostoliiton luovutettua Dalnyin Kiinalle 1950 ja myytyä alueella olleen kaluston. Vaunu on edelleen Vietnamin ja Pohjois-Korean käytössä. Vaunua käytettiin myös Jugoslavian hajoamissodissa. Vaunuja on myös kuvattu Jemenin armeijan käytössä Jemenin sisällissodassa 2015–[1]

Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: ru:СУ-100

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. http://www.uskowioniran.com/2015/04/wwii-era-soviet-armor-engaged-in-yemen.html