R-16

Kohteesta Wikipedia
(Ohjattu sivulta SS-7 Saddler)
Loikkaa: valikkoon, hakuun

R-16-ohjus (GRAU 8K64, Nato-raportointinimi SS-7 Saddler) oli Neuvostoliiton ensimmäisen sukupolven mannertenvälinen ohjus.

Tekniikkaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ohjuksen lähtöpaino oli 141 tonnia. Ohjuksen pituus oli 30 m ja halkaisija 3 m. Ohjuksen kantama oli 11 000 km raskaalla 5–6 MT ja 13 000 km kevyellä 3 MT ydinkärjellä. Sen osumatarkkuus oli 2,7 km (CEP).

Ohjuksen suurin heikkous oli sen laukaisun hitaus: laukaiseminen kesti useita tunteja. Ajoaineen hapettimena toimiva typpihappo ei sallinut tankkausta etukäteen, koska se syövytti ohjuksen ajoainetankit muutamassa päivässä. Tuon ajan elektroniikalle oli myös tyypillistä, että ohjuksen suunnistusgyroskooppi piti käynnistää 20 minuuttia ennen laukaisua, jotta se lämpenee ja stabiloituu normaaliin toimintatilaan. Hyrräsuunnistuksen ansiosta ohjuksen ohjaustekniikka oli kuitenkin autonomista eikä perustunut häirintäherkkiin radiokomentoihin, kuten vastaavan ajan yhdysvaltalaiset ydinohjukset.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

R-16-ohjusta edeltävä ICBM-ohjus oli Sergei Korolevin suunnittelema SS-6 eli R-7 ("Semjorka" eli "Vanha seiska") oli "nollas sukupolvi", R-7-ohjuksia otettiin käyttöön 1957-61 puolisen tusinaa. Ohjus vastasi Yhdysvaltain Atlas-ohjusta, jonka Karel Bossart esisuunnitteli jo vuonna 1946, tai Englannin 1950-luvulla kehittämää Blue Streak-ohjusta.

R-16 oli ensimmäinen operatiivinen neuvostoliittolainen mannertenvälinen ohjus. Ohjus oli operatiivinen vuoden 1961 lopusta vuoden 1979 loppuun. Kuuban kriisin aikoihin, vuonna 1962, ohjuksia oli sijoiteltuna 50 kappaletta.

Nedelinin onnettomuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

24. lokakuuta 1960 tapahtui Baikonurin kosmodromissa Kazakstanissa onnettomuus, jossa kuoli 126 ihmistä kun R16 -raketti räjähti laukaisualustallaan. Kuolleiden joukossa oli sotilaita, insinöörejä ja teknikoita, mukaan lukien marsalkka Mitrofan Nedelin. Nedelin johti ohjuksen kehittelyä sen tilaajan edustajana. Onnettomuus oli pitkälti hänen syytään. Suuronnettomuus salattiin suurelta yleisöltä kylmän sodan takia Neuvostoliiton loppuun, vuoteen 1990, asti.

Marsalkka Nedelin ja Mihail Jangel, ohjuksen pääsuunnittelija, pyrkivät suorittamaan koelaukaisun ennen lokakuun vallankumouksen vuosipäivää. Perusteena kiireelle oli pääosin kilpa eri ohjuksia kehittävien suunnittelutoimistojen (OKB) välillä. Kiire johti siihen, että normaalisti peräkkäin tehtäviä testejä tehtiin rinnakkain nopeutetusti. Ohjus oli tankattu valmiiksi itsesyttyvällä UDMH-typpihappoa-ajoaineella. Sergei Koroljov kieltäytyi koko uransa ajan tämän ajoaineen käytöstä kutsuen sitä "saatanan myrkyksi", koska sen käyttö vaaransi rakettia operoivan ja huoltavan henkilökunnan turvallisuuden.

Typpihappoa sisältävää polttoainetta vuoti vahingossa ulos raketista. Tämän takia olisi pitänyt tyhjentää raketin ajoainetankit. Se olisi johtanut viikkoja kestävään viivytykseen. Nopeampi vaihtoehto oli jatkaa laukaisuvalmisteluja ja laukaista raketti seuraavana päivänä, ennen kuin polttoaineseos olisi syövyttänyt polttoainetankit. Nedelin oli kärsimätön ja siirtyi laukaisualueelle, jossa insinöörit ja teknikot tekivät töitä kuumeisesti.

Ohjuksen laukaisukytkin oli jäänyt vahingossa päälle. Se sytytti toisen rakettivaiheen moottorin, joka vaurioitti koko ohjusta. Toisesta rakettivaiheesta tuleva palamiskaasujen suihku räjäytti ensimmäisen rakettivaiheen polttoainetankin.

Laukaisua seuraamaan tarkoitetut elokuvakamerat tallensivat kammottavan näyn, jossa lähinnä laukaisupaikkaa olleet ihmiset paloivat välittömästi kuoliaiksi ja muut tukehtuivat myrkyllisiin kaasuihin. Myös Nedelin kuoli. Jangel selvisi hengissä, koska oli lähtenyt tupakkatauolle[1].

Täsmälleen samana päivänä kolme vuotta myöhemmin sattui vastaava onnettomuus, jossa seitsemän ihmistä sai surmansa. Näiden kahden onnettomuuden takia lokakuun 24 päivä on venäjällä avaruustutkimuksen musta päivä, jolloin muistetaan avaruusonnettomuuksien uhreja. Onnettomuuden 50-vuotismuistopäivää vietettiin 24.10.2010.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Matkalla avaruuteen, Hannu Karttunen, 1. painos, ISBN 978-951-1-23174-5, Otava Keuruu 2009, sivu 62

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]