SEATO

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun


Southeast Asia Treaty Organization
Flag of SEATO.svg
Perustettu 1954
Lakkautettu 1977
Tyyppi sotilasliitto
Päämaja Thaimaan lippu Bangkok,Thaimaa
Jäsenet Yhdysvallat,
Iso-Britannia,
Ranska,
Australia,
Uusi-Seelanti,
Filippiinit,
Pakistan,
Thaimaa
Viralliset kielet englanti

SEATO (engl. Southeast Asia Treaty Organization) eli Kaakkois-Aasian sopimusjärjestö tunnetaan myös Kaakkois-Aasian kollektiivisena puolustusjärjestönä tai Manilla-sopimuksena. SEATO oli kansainvälinen puolustusliittoutuma, joka oli myös perustettu vastustamaan kommunismia Kaakkois-Aasiassa. Se perustettiin Yhdysvaltain ulkoministerin John Foster Dullesin aloitteesta 8. syyskuuta 1954. Järjestön keskuspaikka oli Bangkokissa, Thaimaassa. Järjestö lakkautettiin 30. kesäkuuta 1977.

Sopimuksen sisältö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

SEATO:n sopimusalue käsitti sen aasialaisten jäsen­valtioiden (Filippiinien, Pakistanin ja Thaimaan) alueet kokonaisuudessaan sekä lounaisella Tyynellämerellä merialueen, jonka pohjois­rajana oli leveyspiiri 21°30’ pohjoista leveyttä. Näin ollen esimerkiksi Hongkong ja Taiwan jäivät sopimus­alueen ulko­puolelle. Sopimukseen liittyneessä pöytäkirjassa sanottiin lisäksi, että Kambodža ja Laos sekä ”Vietnamin valtion lain­käytön alainen vapaa territorio” eivät kuuluneet sopimus­alueeseen.[1]

Sopimuksessa osapuolet julistivat, että sopimus­alueella tapahtuva aseellinen hyökkäys sopimuksen jäsentä, valtiota tai territoriota vastaan olisi vaaraksi kaikkien rauhalle ja turvallisuudelle. Sopimus­valtiot sitoutuivat siihen, että sellaisen hyökkäyksen sattuessa ne olisivat ryhtyneet toimen­piteisiin kohdatakseen yhteisen vaaran valtio­sääntöjensä mukaisesti. Nämä toimenpiteet oli heti saatava YK:n turvallisuusneuvoston tietoon.[1]

Mysö siinä tapauksessa, että jonkin sopimus­jäsenen mukaan jonkin osapuolen, valtion tai territorion loukkaa­matto­muutta, alueellista koske­matto­muutta, itsenäisyyttä tai poliittista riippu­matto­muutta olisi uhattu muulla tavalla kuin väkivalloin tai jos sopimus­vyöhykkeen rauha olisi ollut muulla tavoin uhattuna, osapuolten oli viipymättä aloitettava neuvottelut ryhtymisestä yhteisen puolustautumisen edellyttämiin toimen­piteisiin. Sopimus ei kuitenkaan ehdottomasti velvoittanut puuttumaan asioihin sotilaallisesti, jos jokin sopimus­osa­puoli olisi joutunut aseellisen hyökkäyksen kohteeksi.[1]

Toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

SEATO järjesti yhteisiä sotaharjoituksia jäsenvaltioiden sotilaille jokaisena vuonna. Kambodžan, Laosin ja Vietnamin konfliktien ratkaisuissa olisi vaadittu yksimielisyyttä jäsenvaltioden keskuudessa, mutta sitä ei saavutettu Ranskan ja Filippiinien vastustaessa. Hyökkäystä Vietnamiin myöhemmin vastustivat Ranska ja Pakistan. Järjestön yhtenäisyys heikkeni vuoden 1973 alussa eräiden maiden erottua järjestöstä. Pakistan erosi 7. marraskuuta 1973 ja Ranska 30. kesäkuuta 1974. Kambodžan, Laosin, Vietnamin jäsenyydet eivät olleet mahdollisia, koska nämä kolme maata oli jaettu Geneven konferenssin neuvotteluissa 1954.

Järjestön virallisena johtajana toimi pääsihteeri vuodesta 1957 lähtien. Diplomaatti Pore Sarasin toimi tässä virassa vuoteen 1964 asti.

SEATO oli muodostunut Trumanin doktriinin ja läntisen liittoutuman toiminnan johdosta kylmän sodan aikana.

Jäsenvaltiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jäsenvaltiot

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Lars Göransson, Lars-Wilhelm Gynther: ”Yhteistyöelimet, kansainväliset: SEATO-sopimus”, Otavan tietokalenteri, s. 261-261. Suomentanut Pauli Kojo. Otava, 1970.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]