Runo Wiberg

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Runo Wiberg (19. tammikuuta 1895 Helsinki1. toukokuuta 1979)[1] oli Suomen Puolustusvoimien eversti ja pitkäaikainen rykmentin komentaja.

Wiberg kävi vuonna 1917 Vimpelin sotakoulun ja toimi talvella 1917–1918 Vöyrin sotakoulun opettajana. Hän osallistui vuoden 1918 Suomen sisällissotaan joukkueenjohtajana ja komppanianpäällikkönä.[1] Wiberg valmistui Kadettikoulusta 1920, sotateknillisestä koulusta 1929 sekä yleiseltä komentajakurssilta 1948. Hän palveli Porin rykmentissä eri tehtävissä 1918–1923. Sotateknillisen koulun jälkeen hän opetti Kadettikoulussa pioneerioppia 1929–1931. Uudenmaan rykmentissä hän oli pataljoonan komentajana ja aliupseerikoulun johtajana 1931–1939.

Talvisodassa Wiberg toimi 31.12.1939 alkaen JR 10:n komentajana. Jatkosodassa hän vuonna 1941 komensi JR 55:ää ja vuosina 1942–1944 ruotsinkielistä JR 13:a. Jatkosodan jälkeen Wiberg komensi JR 4:ää 1944–1947 toimien samalla Dragsvikin varuskunnan päällikkönä. Helsingin sotilaspiirin komentajana hän toimi 1947–1950. Etelä-Uudenmaan sotilaspiirin päällikkönä hän oli 1950–1953. Vuodesta 1953 alkaen hän komensi Pioneerirykmenttiä.

Ylennykset: vänrikki 1918, luutnantti 1920, kapteeni 1922, majuri 1928, everstiluutnantti 1940, eversti 1942.

Wiberg toimi urheiluseura KIF:n puheenjohtajana vuosina 1952–1953.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Kuolleita (maksullinen artikkeli) Helsingin Sanomat 16.5.1979, HS Aikakone. Viitattu 17.3.2018.
  2. Wallén, Göran & Huotinen, Timo & Alaja, Erkki: Mustat Hurmurit – De svarta charmörerna, s. 89. Gummerus, 2008. ISBN 978-952-92-4369-3.