Ruisvehnä
| Ruisvehnä | |
|---|---|
 |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Putkilokasvit Tracheobionta |
| Kaari: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Alakaari: | Koppisiemeniset Magnoliophytina |
| Luokka: | Yksisirkkaiset Liliopsida |
| Lahko: | Poales |
| Heimo: | Heinäkasvit Poaceae |
| Suku: | × Triticosecale |
| Laji: | rimpaui |
| Kaksiosainen nimi | |
|
× Triticosecale rimpaui |
|
| Katso myös | |
Ruisvehnä on vehnän ja rukiin risteytyksenä syntynyt viljakasvi. Se on ainoa keinotekoinen vilja. Sitä käytetään etupäässä rehuna.[1] Ruisvehnässä yhdistyvät vehnän soveltuvuus ruoantuotantoon ja rukiin kestävyys vaativissa viljelyolosuhteissa.[2]
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Steriilin ruisvehnän sai ensimmäisenä aikaan skottilainen kasviteteilijä A. S. Wilson vuonna 1875 pyrkiessään yhdistämään vehnän korkean satoisuuden rukiin kestävyydellä. Vuonna 1888 saksalainen W. Rimpau onnistui tuottamaan hedelmällisiä risteymiä. Kolkisiinin keksimisen myötä pystyttiin 1930-luvulla alkaa tuottaa aiempaa hedelmällisempiä risteymiä.[1]
Ruisvehnän kaupallinen tuotanto oli vähäistä 1980-luvulle saakka, kunnes puolalainen T. Wolski kehitti ”Lasko”-nimisen muunnelman, jolla on hyvä taudinkestävyys ja korkea satoisuus. Ruisvehnästä tuli suosituin viljalaji osissa Puolaa ja Saksaa.[1]
Tuotanto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ruisvehnän talvimuunnosta viljellään Euroopan lauhkeilla alueilla, ja kevätmuunnosta lämpimämmillä ja kuivemmilla alueilla, kuten Australiassa.[1]
Vuonna 2009 ruisvehnää viljeltiin maailmassa yli 15 miljoonaa tonnia. Tuotantomäärä on kasvanut 1980-luvun puolivälistä vuosittain noin 3,8 prosenttia. Suurimmat tuottajamaat ovat Saksa, Puola, Ranska, Australia ja Kiina. Euroopassa tuotettiin 78 prosenttia koko maailman ruisvehnästä.[2]
Vuonna 2024 Suomessa ruisvehnän viljelyala oli 9300 hehtaaria.[3]
Ominaisuudet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Useimmat nykyisin kaupallisessa käytössä olevat ruisvehnät ovat heksaploidisia, ja ne on saatu aikaan risteyttämällä tetraploidinen durumvehnä diploidisen rukiin kanssa. Tällainen risteymä on vakaampi ja hedelmällisempi kuin oktoploidinen ruisvehnä, joka saadaan heksaploidisesta vehnästä sekä rukiista.[1]
Ruisvehnän ominaisuudet ovat rukiin ja vehnän väliltä. Ruisvehnä kasvaa vehnää korkeammaksi mutta ruista matalammaksi. Sitä voidaan viljellä kaikentyyppisessä maassa, mutta se menestyy vehnää paremmin vaativalla viljelysmaalla. Ruisvehnä kaipaa suhteellisen vähän torjunta-aineita, mikä tekee siitä sopivan luomuviljelyyn ja talviohran vaihtoehdoksi Euroopassa.[1]
Ruisvehnän jyvä muistuttaa rukiita ja vehnää ulkonäöltään, rakenteeltaan ja koostumukseltaan. Jyvä on suurempi kuin vehnällä. Jyvät voivat olla kurtistuneita, ja niiden vaihtelevuus vaikeuttaa niiden jauhamista valkoiseksi jauhoksi. Ne voivat myös itää ennenaikaisesti. Jyvän ravintoarvot muistuttavat vehnää. Lysiiniä on kuitenkin enemmän kuin vehnässä, mutta vähemmän kuin rukiissa.[1]
Käyttö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ruisvehnää käytetään etenkin eläinten kuten sian rehuna. Koska ruisvehnässä on vain vähän gluteenia, se ei sovellu leivontaan yhtä hyvin kuin vehnä. Myöskään ruisleipää se ei ole onnistunut korvaamaan. Joskus ruisvehnäjauhoa käytetään sekoituksena vehnäjauhon kanssa leivän valmistukseen. Ruisvehnä soveltuu hyvin oluen ja bioetanolin valmistukseen.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 1 2 3 4 5 6 7 Dendy, David A. V. & Dobraszczyk, Bogdan J.: Cereals and Cereal Products: Chemistry and Technology, s. 406–408. Aspen, 2001. ISBN 0-8342-1767-8 Teoksen verkkoversio.
- 1 2 3 Arendt, Elke K. & Zannini, Emanuele: Cereal Grains for the Food and Beverage Industries, s. 201–219. Woodhead, 2013. ISBN 978-0-85709-413-1
- ↑ https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/maatalous/d215ed2a-eeb8-4cf0-ad4f-1b3554cc2cea