Rudolf I Habsburgilainen

Rudolf I:n kenotafi Speyerin tuomiokirkossa

Rudolf I Habsburgilainen (1. toukokuuta 1218 Limburg-im-Breisgau, lähellä Sasbach am Kaiserstuhlia, Emmendingen, Baden-Württemberg – 15. heinäkuuta 1291 Speyer, Saksan kuningaskunta) oli Saksan kuningas, Habsburgin kreivi, Kyburgin kreivi, Thurgaun rajakreivi ja Löwensteinin kreivi sekä Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari vuosina 1273–1291.

Rudolf oli ensimmäinen Habsburg-sukuinen Saksan kuningas, ja hänellä oli tärkeä osa Habsburgien nousussa yhdeksi Euroopan mahtisuvuista.

Tausta

Rudolfin vanhemmat olivat Habsburgin kreivi Albert IV (noin 1188 – 13. joulukuuta 1239) ja Hedwig (Heilwig), Kyburgin kreivi Ulrichin tytär. Isänsä kuoltua vuonna 1239 Rudolf peri suvun maa-alueet, jotka sijaitsivat hajallaan Ylä-Elsassissa, Aargaussa ja Breisgaussa.

Kun Rudolf 1240 peri Habsburgin kreivin arvon, Hohenstaufien hallitsema Saksa oli kriisissä. Paavi Gregorius IX oli 1239 erottanut keisari Fredrik II:n kirkon yhteydestä, ja vuonna 1245 seuraava paavi Innocentius IV julisti Fredrikin viralta pannuksi. Rudolf käytti keskusvallan heikkoutta hyväkseen vahvistaakseen oman sukunsa asemaa ja laajentaakseen sen hajallaan olevia maaomistuksia. Vuosina 1261–1262 hän tuki Strassburgin porvareita näiden valtataistelussa paikallista piispaa vastaan ja sai näin itselleen tärkeitä tukijoita. Kun Kyburgin kreivien suku sammui vailla miespuolista perillistä, Rudolf onnistui äitinsä perintöoikeuteen vedoten hankkimaan suvun maat itselleen. Tässä vaikutti myös se, että Rudolf oli Fredrik II:n tukija, joidenkin tietojen mukaan kummipoika, Kyburgin kreivit taas olivat Hohenstaufien ja paavin välisessä kiistassa olleet paavin puolella. Näin Rudolf nousi 1260-luvun lopulle tultaessa Saksan lounaisosien mahtavimmaksi herraksi.

Rudolfin noin vuonna 1245 solmittu ensimmäinen avioliitto Gertrude von Zollern-Hohenberg-Haigerlochin kanssa lisäsi suuresti maaomaisuutta hänen alueisiinsa. Vuonna 1254 hän avusti Saksalaista ritarikuntaa osallistumalla ristiretkeen Preussissa. Tästä hyvästä paavi Innocentius IV julisti Rudolfin kirkonkiroukseen vuonna 1254.

Rudolfin kruunaus Aachenissa, Eduard von Engerth 1846

Valtaannousu Saksan kuninkaaksi ja keisariksi

Rudolf I:n sinetti 1275, RUDOLFUS DEI GRACIA ROMANORUM REX SEMPER AUGUSTUS ("Rudolfus jumalan armosta roomalaisten ikuinen kuningas kunnianarvoisa")

Vuonna 1250 kuoli keisari Fredrik II, ja 18 vuotta myöhemmin hänen pojanpoikansa Konradin teloitettiin Napolissa, jolloin Hohenstaufien hallitsijasuku sammui lopullisesti. Fredrikin kuolemaa seurasi Saksassa interregnum, sekasorron ja sisällissotien aika. Fredrikin valtaistuimesta taisteli useita kilpailevia kuninkaita, jotka eivät kyenneet kunnolla vakiinnuttamaan valtaansa. Kun näistä viimeisenä Rikhard Cornwallilainen kuoli 1272, Saksan ruhtinaat ryhtyivät vakavissaan etsimään uutta vahvaa hallitsijaa.

Mahdollisia ehdokkaita Saksan keisariksi olivat muun muassa Ranskan Filip III ja Böömin Ottokar II Přemysl, mutta yksimielisyyttä asiassa ei saatu. Paavi Gregorius X painosti ruhtinaita tekemään valinnan, ja Rudolfin nimi nousi ensimmäisen kerran esille viimeistään syyskuussa 1273, jolloin Mainzin arkkipiispa mainitsi hänet ehdokkaana. Lopulta ehdokkaiksi jäivät Rudolf sekä Anhaltin ruhtinas Siegfried, joista vaaliruhtinaat valitsivat Rudolfin. Kölnin arkkipiispa Engelbert kruunasi hänet Saksan kuninkaaksi Aachenin tuomiokirkossa 24. lokakuuta 1273. Näin Saksalla oli ensi kertaa vuosikymmeniin Saksan omien ylimysten joukosta valittu kuningas, jolla oli takanaan sekä ruhtinaiden laaja kannatus että Reinin varren tärkeiden kaupunkien tuki.

Kerrotaan, että kun ruhtinaat olivat kirkossa alttarin ympärillä ottamassa vastaan läänityksiään, huomattiin valtakunnan valtikan hävinneen. Hurskas ja maltillinen Rudolf otti alttarilta ristin, sanoen: ”Tämä risti, jonka kautta koko maailma on lunastettu, käynee valtikasta.”

Paavi Gregorius X tunnusti Rudolfin keisariksi 29. syyskuuta 1273 sillä ehdolla, että tämä luopuu kaikista keisarillisista oikeuksistaan ​​Roomassa, paavin alueilla ja Italiassa ja johtaa uutta ristiretkeä. Rudolf ei koskaan kruunauttanut itseään keisariksi, ei koskaan uhmannut paavin valtaa Italiassa eikä sekaantunut Italian asioihin. Vuonna 1275 paavi onnistui taivuttelemaan Kastilian kuningas Alfonso X:n, jonka jotkut saksalaisista vaaliruhtinaista valitsivat kuninkaaksi huhtikuussa 1257, luopumaan vaatimuksestaan ​​Saksan kruunuun.

Vallan lujittaminen

Hallitusaikansa aluksi Rudolf pyrki hankkimaan takaisin kuninkaalliset maaomistukset peruuttamalla läänityksiä, joiden haltijat eivät pystyneet todistamaan oikeuksiaan. Tämä oli mutkikas hanke, jota varten etenkin valtakunnan länsiosiin nimitettiin kuninkaallisia vouteja hallitsemaan ja palauttamaan alueita. Kuninkaan omistusten ja oikeuksien varmistamiseksi ruhtinaat kutsuttiin koolle hovipäiville Nürnbergiin, Würzburgiin ja Augsburgiin vuosina 1274 ja 1275. Vaikein kiista syntyi Böömin kuninkaan Ottokar II:n kanssa, joka kieltäytyi tunnustamasta Rudolfia kuninkaakseen ja vannomasta tälle vasallinvalaa hallitsemistaan läänityksistä: Itävallasta ja Steiermarkista. Ottokarin ulkopuolinen asema Saksan ruhtinaiden joukossa ja hänen röyhkeä käytöksensä auttoivat Rudolfia saamaan Saksan ruhtinaat tuekseen Ottokaria vastaan. Vuonna 1275 Rudolf sai Ottokarin julistetuksi valtakunnankiroukseen, ja vuonna 1276 hän voitti Ottokarin joukot Itävallassa.

Ottokar II:n vuosina 1253–1271 hallitsemat alueet. Böömiä ja Määriä lukuunottamatta Saksan kuningaskuntaan palautuivat Itävalta, Steiermark, Kärnten, Krain, Windische Mark ja Friaul.

Kunnianosoitus lääninherralle annettiin julkisesti Rudolfin leirissä. Ottokar kulki kullalla ja jalokivillä koristellussa kuninkaan asussa saksalaisten ritarien rivien ohitse vannomaan vasallinvalaa polvistuen. Rudolf istui valtaistuimellaan yllään yksinkertainen harmaa sotilasasu. Kun joku kysyi häneltä, eikö hän aikonut ottaa ylleen keisarillista asua, vastasi hän tarinan mukaan: ”En ota: Böömin kuningas on usein nauranut minun harmaata vaatettani, vaan tänään se nauraa hänelle.”

Vasallinvalasta huolimatta Ottokar ei alistunut vaan jatkoi taistelua Rudolfia vastaan, kunnes kaatui ratkaisevassa taistelussa Ala-Itävallan Dürnkrutissa 26. elokuuta 1278. Vuonna 1282 Rudolf sai Saksan vaaliruhtinailta luvan antaa pojilleen Ottokarilta palautetut alueet, ja saman vuoden joulukuussa hän antoi pojilleen Albrektille ja Rudolfille Itävallan ja Steiermarkin, jotka muodostivat tulevan Habsburgien vallan alueellisen ytimen.

Rudolf pyrki voimakkaasti uudistamaan maanrauhaa (Landsfriede) ja yleistä järjestystä. Kiellettyään kolmilla perättäisillä valtiopäivillä kiistat ja rosvoamisen hän matkusteli itse kaikkialla valtakunnassaan sovittaen hyvällä tai kukistaen asevoimalla kaikkia riitoja ja rangaisten ankarasti väkivallan tekijöitä. Yksistään Thüringenissä hän hävitti kymmeniä rosvolinnoja ja hirtätti ritarit, jotka olivat ryöstelleet matkustavaisia. Erfurtissa hän mestautti yhtaikaa miltei sata aatelista rosvoa.

Rudolf taisteli Ranskan laajentumispyrkimyksiä vastaan ​​länsirajallaan avioitumalla vuonna 1289 Burgundin herttua Hugo IV:n tyttären Isabellan kanssa ja pakottamalla Otto IV:n, Franche-Comtén paladiinikreivin osoittamaan kunnioitusta. Ranskan vaikutus paavin hovissa kuitenkin esti paavia kruunaamasta Rudolfia Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisariksi.

Vuonna 1274 hän vahvisti monarkian oikeuden verottaa kaupunkeja. Hän ei kuitenkaan onnistunut vuosina 1287–1291 varmistamaan vanhemman poikansa Albrektin valintaa Saksan kuninkaaksi tai roomalaisten kuninkaaksi. Saksalaiset vaaliruhtinaat olivat päättäneet, että kruunusta ei tulisi Habsburg-suvun perintöomaisuutta, ja näin ollen valitsijoiden toimintavapaus säilyi ennallaan Rudolfin kuollessa.

Rudolf tarinoissa

Rudolf I:n hautamuistomerkki Speyerin tuomiokirkossa, jonka tilasi Baijerin kuningas Ludvig I, kuvanveistäjä Ludwig Schwanthaler 1843

Rudolf, pikkuruhtinaan poika, vaikka kenties olikin keisarin kummipoika, ei ollut kasvanut kuningashovissa eikä saanut hienoa hovikasvatusta, ja hänen kerrotaan olleen elintavoiltaan ja vaatetukseltaan vaatimaton ja yksinkertaisuutta suosiva ihminen. Tästä syntyi lukuisia tarinoita, joissa Rudolf esiintyy maanläheisenä ja huumorintajuisena hahmona.

Kerrotaan, että eräänä päivänä, kun Rudolf piti hovileiriä Mainzin edustalla, hän tuli tavallisessa harmaassa asussa kaupunkiin. Koska aamu oli kylmä ja hänen käsiään paleli, hän astui leivintupaan, jonka uunista näki tulen loimottavan. Leipurin vaimo, luullen häntä tavalliseksi sotamieheksi, käski hänet tylysti pois. ”Mene tiehesi,” sanoi vaimo, ”kerjäläiskuninkaasi luo, joka hevosillaan ja sotamiehillään imee koko maan köyhäksi. Jos et mene tiehesi, kaadan sangon vettä päällesi.” Rudolf kuitenkin seisoi lämpenevän uunin edessä. Leipurinvaimo ensin haukkui häntä ja kun Rudolf levollisesti tätä kuunteli, tämä viimein todellakin kaatoi täyden sangollisen vettä hänen päällensä. Kylmästä väristen Rudolf palasi leiriin, vaihtoi vaatteita ja lämmitteli. Päivällistä syödessään hän otti pullon viiniä ja vadillisen parasta ruokaa, käski hovipalvelijan viemään ne leipurinvaimolle ja kertomaan terveisiä vanhalta sotamieheltä. Vaimo, saatuaan kuulla, kenet oli kastellut, pelästyi ja juoksi heti leiriin sekä heittäytyi maahan keisarin jalkain juureen, joka vielä istui pöydässä. Rudolf kuitenkin käski hänen nousta ylös ja kaikkien läsnäolevien herrojen kuullen kertoa, mitä oli sanonut; ja jos vaimo yritti jättää pois jonkun liian mehevän haukkumasanan, muistutti keisari sen hänelle kaikkien herrain suureksi huviksi.

Avioliitot ja lapset

Rudolf avioitui vuonna 1245/1251 Gertrud (kuningattarena: Anna) von Zollern-Hohenberg-Haigerlochin (noin 1225–1281) kanssa, joka oli Hohenbergin kreivi Burkhard V:n (k. 1253) ja Tübingenin paladiinikreivi Rudolf I:n tyttären Matildan (Mechtild) tytär.

Rudolfille ja kuningatar Anna (Gertrud) von Habsburgille syntyi yksitoista lasta. Tyttäriensä avioliittojen kautta Rudolf onnistui sitomaan kaikki vaaliruhtinaat vävyikseen.

• Mathilde (n. 1253 – 23. joulukuuta 1304), avioitui vuonna 1273 Aachenissa Reinin paladiinikreivin ja Ylä-Baijerin herttua Ludvig II:n kanssa, heidän poikiaan olivat Baijerin herttua Rudolf I ja keisari Ludvig IV
• Albrekt (Albrecht) I; (heinäkuu 1255 – 1. toukokuuta 1308), Itävallan ja Steiermarkin herttua, avioitui Elisabeth Tirolilaisen kanssa ja heille syntyi 12 lasta, joista Albrekt II seurasi isäänsä herttuana
• Katharina (1256 – 4. huhtikuuta 1282), avioitui tammikuussa 1279 Wienissä Baijerin herttua Otto III Wittelsbachin (1261–1312) kanssa, joka oli vähän aikaa myös Unkarin kuningas; heille syntyivät 1280 kaksospojat, jotka kuolivat alle vuoden ikäisinä
• Agnes [Gertrude] (n. 1257 – 11. lokakuuta 1322), avioitui vuonna 1273 Saksin herttua Albrecht II:n kanssa, heidän poikansa oli Saksi-Wittenbergin herttua Rudolf I
• Hedwig (n. 1259 – 26. tammikuuta 1285/27. lokakuuta 1286), avioitui vuonna 1279 Wienissä Brandenburg-Salzwedelin rajakreivi Otto VI:n kanssa, ei jälkeläisiä
• Klementia (n. 1262 – 7. helmikuuta 1293 jälkeen), avioitui vuonna 1281 Wienissä Anjou-sukuisen Napolin kruununprinssi Kaarle Martelin kanssa, joka oli Napolin kuningas Kaarle II Anjoun ja kuningatar Marian vanhin poika. Heidän poikansa oli Unkarin kuningas Kaarle I, heidän tyttärensä Klementia Unkarilainen oli Ranskan Ludvig X:n puoliso
• Hartmann (1263 – 21. joulukuuta 1281), hukkui 18-vuotiaana Rheinaussa
• Rudolf II, Itävallan ja Steiermarkin herttua (1270 – 10. toukokuuta 1290), nimellisesti Svaabian herttua; avioitui Böömin prinsessa Agneksen kanssa, joka oli Ottokar II:n tytär. Heidän ainoa lapsensa oli Johannes Parricida ’Sedänmurhaaja’ (n. 1290–1312/13), joka tappoi setänsä Albrekt I:n vuonna 1308
• Judit (saks. Guta); (13. maaliskuuta 1271 – 18. kesäkuuta 1297), avioitui 24. tammikuuta 1285 Böömin kuningas Venceslaus II:n (1271–1305) kanssa, heille syntyi 10 lasta, joista Venceslaus III oli Böömin, Puolan ja Unkarin kuningas
• Simson (ennen 19. lokakuuta 1275), kuoli lapsena
• Karl (14. helmikuuta 1276 – 16. elokuuta 1276), kuoli puolivuotiaana

Toisen kerran Rudolf avioitui vuonna 1284/1289 Isabella Burgundilaisen (1270–1323) kanssa, joka oli Burgundin herttua Hugo IV:n ja tämän toisen puolison Beatrix Navarralaisen, Navarran kuningas Thibaut I:n tyttären, toiseksi vanhin tytär. Tämä avioliitto oli lapseton.

Kuolema

Kun Rudolfin elämä lähestyi loppuaan, hän yritti taivuttaa saksalaisia ruhtinaita valitsemaan poikaansa Albrektin keisariksi. Mutta peläten Albrektin ankaraa luonnetta ja Habsburg-suvun karttuvaa valtaa he hylkäsivät ehdotuksen. Tyytymättömänä Rudolf poistui Frankfurtista, jossa oli pitänyt kokousta, ja lähti silloin jo sairaana Strassburgiin. Kun hänelle eräänä päivänä ennustettiin, että hänen loppunsa jo oli lähellä, sanotaan keisarin vastanneen: "No hyvä, kiiruhdetaan sitten Speyeriin!" Tuskin saavuttuan Saksan keisarien hautakaupunkiin hän kuoli 73 vuoden ikäisenä heinäkuussa 1291.

Rudolf haudattiin Speyerin tuomiokirkkoon.

Lähteet

Edeltäjä: Interregnum

Pyhän saksalais-roomalaisen valtakunnan hallitsija  1273–1291

Seuraaja: Aadolf Nassaulainen

Aiheesta muualla

• Rudolf I of Habsburg: From 'poor count' to the King of Romans - The World of Habsburgs.