Rosa Pohjolainen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Rosa Pohjolainen (2020)

Rosa Pohjolainen (s. 20. heinäkuuta 2003) on suomalainen alppihiihtäjä. Hän edustaa Hyvinkään Slalomseura Sukkulaa.[1][2]

Pohjolainen saavutti Lausannen nuorten olympialaisissa 2020 kultaa paripujottelun joukkuekilpailussa Jaakko Tapanaisen kanssa ja hopeaa suurpujottelussa. Lisäksi hän oli seitsemäs pujottelussa ja yhdeksäs alppiyhdistetyssä.[1][2] Saman vuoden nuorten MM-kilpailuissa Narvikissa hän oli parhaimmillaan alppiyhdistetyssä kahdeksas.[2]

Pohjolainen kilpaili maailmancupissa ensimmäisen kerran Levillä marraskuussa 2019. Ensimmäiset maailmancupin pisteensä hän saavutti kolmannessa maailmancupin kilpailussaan Levillä marraskuussa 2020 sijoituttuaan 27:nneksi.[2]

Pohjalainen loukkaantui tammikuussa 2021 kaaduttuaan harjoituksissa Italiassa. Hänen polvensa eturistiside ja kierukka ovat vaurioituneet ja niiden paraneminen kisakuntoon vienee noin puoli vuotta.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Rosa Pohjolainen olympedia.org. Viitattu 22.11.2020. (englanniksi)
  2. a b c d Rosa Pohjolainen Kansainvälinen hiihtoliitto (FIS). (englanniksi)
  3. Suomen alppitoivo Rosa Pohjolaisen kausi päättyi loukkaantumiseen yle.fi. Viitattu 7.1.2021.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]