Rodolphe Salis
| Rodolphe Salis | |
|---|---|
 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | [1] |
Louis Rodolphe Salis [2] (29. toukokuuta 1851 – 20. maaliskuuta 1897) oli Le Chat Noir ("Musta kissa") -kabareen (joka tunnettiin vuonna 1881 aluksi nimellä "Cabaret Artistique") perustaja ja johtaja. Salisia pidetään modernin kabareen luojana: hänen perustamansa Le Chat Noir on tiettävästi ensimmäinen yökerho, jossa yleisö seurasi pöydistä käsin, virvokkeita nauttien, lavalla olevaa esitystä, jota juonsi yleisön kanssa kommunikoiva seremoniamestari.
Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Rodolphe Salis oli kotoisin Châtellerault'sta. Hän oli varakkaan tislarin poika, joka jo nuorella iällä päätti ruveta taiteilijaksi. Isänsä vastustuksesta huolimatta nuori Salis lähti kotoaan ja suuntasi Pariisiin, jossa hän opiskeli maalaamista. Pian nuoren taiteilijan rahat kuitenkin loppuivat ja hänen piti palata vanhempiensa luo. Isä ei ollut vieläkään unohtanut poikansa uravalinnasta johtunutta riitaa, joten vierailu ei mennytkään nuoren Salisin toiveiden mukaan. Sen sijaan hän löysi kylästä ensimmäisen vaimonsa, Hélènen, paikallisen kaunottaren, joka kuitenkin sairastui vakavasti pian häiden jälkeen. Salisista tuli täysin riippuvainen perheen varoista, sillä sairaan vaimon hoitaminen maksoi paljon. Kaikista yrityksistä huolimatta Hélèn menehtyi pian. Tämän jälkeen Salis palveli maataan Ranskan ja Preussin välisessä sodassa 1870-71 ja sodan jälkeen hän vihdoin teki sovinnon isänsä kanssa – ja isänsä ehdoilla. Hän 12 luopui maalaamisesta ja meni uusiin naimisiin, varakkaaseen sukuun. Salis muutti taas Pariisiin, Montmarten kaupunginosaan.[3] Hän muutti Hotel de Roomaan Rue de Seine -kadulle, joka sijaitsi Latinalaisessa korttelissa.
Hän kokosi taiteilijaryhmän nimeltään "L'école vibrante" (The Vibrant School), jonka nimeksi hän vaihtoi pian "L'école iriso-subversive de Chicago" kiinnittääkseen huomiota ryhmäänsä. Toimeentulonsa Salis ansaitsi tekemällä käsityönä ristejä ja muita uskonnollisia esineitä, joita hän ja hänen ystävänsä maalasivat.
Salisin haaveena oli luoda kahvila, jossa yhdistyisivät taide ja mahdollisuus nauttia alkoholijuomia: "kahvila joka edustaisi puhtainta Ludvig XIII:n tyyliä... jossa bysanttilaisen, takorautaisen kattokruunun alla herrasmiehet, porvarit ja talonpojat saisivat nauttia absinttia Victor Hugon ja Garibaldin tyyliin." [4] Salis avasi kahvilan ja antoi sen nimeksi Musta kissa (Le Chat Noir). Kahvila avattiin marraskuussa 1881 kahden huoneen tilassa osoitteessa 84 Boulevard Rochechouart (seinässä on yhä nähtävissä muistokyltti). Siellä tarjottiin huonoa viiniä ja sisustus oli vielä melko karu. Mutta alusta alkaen ovella vieraita tervehti sveitsiläinen vartija, joka oli upeasti pukeutunut päästä varpaisiin, ja jonka tarkoituksena oletettavasti oli houkutella sisään maalareita ja runoilijoita mutta pitää poissa "surullinen papisto ja armeijaväki." Salis oli hankkinut hieman pilanpäiten kunniapaikalle marmorisen takan yläpuolelle veistoksen Ludvig XIII:n pääkallosta lapsena. [5]
Klubin menestys varmistettiin tarjoamalla oleskelupaikka radikaalien nuorten kirjailijoiden ja taiteilijoiden ryhmälle, jonka nimi oli Les Hydropathes (”ne, jotka pelkäävät vettä”) ja jota johti toimittaja Emile Goudeau . Ryhmä väitti vastustavansa vettä, ja joi siksi mieluummin viiniä ja olutta. Goudeaun klubi tapasi ensin Goudeaun kotona Rive Gauche (Seinen vasemmalla rannalla), mutta oli tullut niin suosituksi, että se tarvitsi uuden kokoontumispaikan. Salis tapasi Goudeaun ja vakuutti hänet siirtämään klubinsa Seine- joen yli 84 Boulevard Rochechouartille Le Chat Noirin tiloihin. [6]
_-_Google_Art_Project.jpg)
Myös Le Chat Noir tarvitsi pian uudet, suuremmat tilat. 10. kesäkuuta 1885 Salis muutti fanfaarien säestyksellä osoitteeseen 12 Rue Victor-Masse (joka ennen vuotta 1885 oli ollut Rue de Laval 12). Pariisin runoilijat ja laulajat löysivät nopeasti Le Chat Noirin esiintymispaikakseen. Le Chat Noir toimi 12 vuoden ajan ja lopetettiin lopulta vuonna 1897 Salisin kuoltua maaliskuussa 1897. Salisin kuoleman jälkeen kolmas, eri toimijan pyörittämä Le Chat Noir avattiin osoitteessa 68, Boulevard de Clichy, vuonna 1907.
Salis toimi impressaariona ja yhdessä kabareelaulaja Aristide Bruantin kanssa illan seremoniamestarina tai conférencierina, luennoitsijana. Salis otti yleisön osaksi huumoriaan: esityksestä aikaisin lähteneille kuittailtiin ja myöhässä saapuneet karkotettiin nurkkaan. Salis yllätti yleisön jäseniä kommenteillaan kuten "No, olet vihdoin päässyt vankilasta?" tai herralle, joka oli paikalla vaimonsa seurassa: "Mitä sille eiliselle heilallesi oikein tapahtui?" Eräänä iltana Salis puhui tulevalle kuningas Edward VII : lle: "No, katsokaapa tänne: näyttää siltä, että Walesin prinssi on vihainen!"
Joka perjantai lounasaikaan valmistauduttiin illan esitykseen ja osallistuttiin humoristisen lehden toimitukseen. Salis tuli tunnetuksi legendaarisesta piheydestään, [7] ja hän löysi kaikki tekosyyt olla maksamatta henkilöstölleen, toimittajilleen ja taiteilijoilleen. Hän jopa halusi saada esiintyjät maksamaan siitä, että he saivat esiintyä klubilla ja onnistuikin tässä jossain määrin. Salisin persoonallinen viehätysvoima houkutteli paikalle suuren joukon poikkeuksellisen lahjakkaita taiteilijoita ja yleisöä. Baarin ja viihteen yhdistelmä oli silloin uusi ja veti väkeä. Lisäksi Salis keksi, että pianonsoitto voisi sopia tilaan. Piano hankittiin ja koska lainsäädäntö pian kielsi uusilta paikoilta tämän innovaation, Salis sai kilpailuedun muihin toimijoiden nähden.
"Miehekäs, neliömäiset olkapäät, punaiset hiukset", Lawrence Tailhade kuvasi Salista, "iätön, vaikkakin tukeva, uurteiset kasvot, yllään romanttisesta, kukikkaasta kankaasta ommeltu liivi, joka muodosti voimakkaan vastakohdan tumman takin ryhdikkyyden kanssa. Punertavat hiukset sopivat yhteen hänen kuparinpunaisen partansa kanssa ja hän muistutti jollain tavalla flaamilaista sotilasta... [Hänellä oli] korostettu, pureva ja sarkastinen, pronssiselta kalskahtava bariton, jolla hän jyrisevästi ja kyynisesti pani matalaksi toisin ajattelevat. Hän oli kuin hurmaava silmänkääntäjä. " [8]
1890-luvulla Salis vei Le Chat Noirin kiertueelle eri puolille Ranskaa vuokraamalla teattereita ja tapahtumapaikkoja, mikä oli silloin uutta ja ennennäkemätöntä. Hän kieltäytyi usein eri tekosyillä maksamasta tapahtumapaikan vuokramaksua.
Hän kuoli Naintréssa vuonna 1897.
Tributes[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Viennen osastolla: Châtellerault Naintré Marigny-Brizay, katu on nimetty hänen muistokseen.
- Boulevard de Clichy 18 Pariisissa on taulu: "Tässä oli Rodolphe Salisin perustama Mustan kissan hauta. . . " [9]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Mariel Oberthür, Musée d'Orsay, Musta kissa, 1881-1897: näyttely Musée d'Orsayssa 25. helmikuuta - 31. toukokuuta 1992, Kansallismuseoiden kokous 1992
- Lawrence Tailhade, Pikku elämän muistelmia, toim. BiblioBazaar, 2008
- Anne de Bercy, Armand Ziwès, Montmartre. . . Illalla , toim. Grasset, 1951
- Edmond Deschaumes, Le Cabaret du Chat Noir, lehden tietosanakirja 1897
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ (fr) Ranskan kansalliskirjasto, data.bnf.fr. Tieto on haettu Wikidatasta.
- ↑ Named Constant Maximin Rodolphe Salis on his birth certificate dated 30. toukokuuta 1851.
- ↑ Noora Laitinen: Näköaloja berliiniläiseen kabaree-taiteeseen 2000-luvulla Lahden ammattikorkeakoulu. Musiikki- ja draamainstituutti, Musiikkiteatteri. Opinnäytetyö.. syksy 2011.
- ↑ Absinthe.
- ↑ Paris, crossroads of arts and letters, 1880-1918, Jacqueline Baldran, ed.
- ↑ Anna Meakin: Le Chat Noir: Historic Montmartre Cabaret Bonjour Paris.
- ↑ Journal The Châtelleraudais December 20O7
- ↑ Lawrence Tailhade disliked because of Salis; Salis mockery made Public, Lawrence Tailhade or provocation considered a lifestyle, Gilles Picq, Jean - Pierre Rioux, ed.
- ↑ On the walls of Paris: Guide plaques Dautriat Alain, ed.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Works by or about Rodolphe Salis Archive.org
- Elämäkerta Rodolphe Salis (Arkistoitu – Internet Archive)
| ||||||||||||||||||
