Risicum

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Risicum Oyj on pikalainayhtiö, jolla on toimintaa seitsemässä maassa. Risicum-nimi[1] tulee latinan kielestä ja tarkoittaa riskiä. Risicum Oyj:llä on 55 työntekijää ja yrityksen toimitusjohtaja on Ville Öfversten[2]. Konsernin liikevaihto vuonna 2009 oli 12,5 miljoonaa euroa ja vuonna 2010 14,1 miljoonaa euroa. Yritys on vuoteen 2012 mennessä palvellut noin 200 000 asiakasta.

Risicum aloitti toimintansa 2005. Toiminta keskittyi alussa Suomeen, mutta laajeni vuonna 2008 Ruotsiin sekä Baltian maihin ja vuonna 2011 Puolaan. Vuonna 2012 Risicum laajentaa toimintaansa myös muualle Eurooppaan OK Money -brändin alla. Konserniin kuuluvat myös tytäryhtiöt iKassa Finland Oy, OK Money Finance Oy, Nettivippi.fi, Laina.fi, Vippi.net ja Joustoraha.fi.

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on antanut Risicumille luvan myöntää kuluttajaluottoja. Suomalaisen Työn Liitto on myöntänyt yritykselle avainlipun, joka on tunnustus palvelun ja tuotteen korkeasta laadusta, sekä yhteiskuntavastuullisesta toiminnasta. Risicum on Suomen Pienlainayhdistyksen jäsen. Risicum ei saanut keväällä 2010 Finanssivalvonnalta pankkitoimilupaa.[3]

Yhdysvaltalainen Dollar Financial Corporation osti [4] Risicumin kesällä 2011. Yhtiön aiemmat omistajat ja johto perustivat 2013 vertaislainapalvelua säästäjille ja lainanhakijoille tarjoavan Fellow Financen[5]. DFC Global -konserni on kuluttajarahoitukseen erikoistunut yhtiö. DFC Global Corp. (NASDAQ: DLLR) toimii Yhdysvaltojen lisäksi seitsemässä maassa. DFC:n liikevaihto tilikaudella 2011 oli 788 ja käyttökate 230 miljoonaa dollaria.

Risicum tukee toiminnallaan nuorten urheilua ja tekee yhteistyötä nuorisoseurojen kanssa eri puolilta maata. Vuonna 2011 Risicum solmi mm. kaksivuotisen sponsorointisopimuksen Suomen Ringetteliiton [6] sekä turkulaisen TPS Salibandy Oy:n kanssa.

  1. Risicumilta arkielämän rahoitusratkaisuja Risicum. Arkistoitu 2.6.2012. Viitattu 1.6.2012.
  2. Päättäjät - Risicum Oyj Fonecta Finder. Fonecta Oy. Viitattu 1.6.2012.
  3. http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=2010/06/34039 Vippaaja ei saa julistautua pankiksi – vielä, Kauppalehti 2.6.2010
  4. Suomen suurin pikavippiyritys myytiin Yhdysvaltoihin Talousanomat. 6.7.2011. Viitattu 1.6.2012.
  5. Fellow Finance fellowfinance.fi.
  6. Ringetteliiton uutiset Ringetteliitto. 8.7.2011. Viitattu 8.6.2012.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]