Ray Wise
| Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
| Ray Wise | |
|---|---|
Ray Wise 2014. |
|
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi | Raymond Herbert Wise |
| Syntynyt | 20. elokuuta 1947 Akron, Ohio, Yhdysvallat |
| Näyttelijä | |
| Aktiivisena | 1969– |
| Merkittävät roolit |
Leland Palmer (Twin Peaks) |
| Palkinnot | |
|
|
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
Raymond Herbert Wise (s. 20. elokuuta 1947 Akron, Ohio, Yhdysvallat) on yhdysvaltalainen näyttelijä. Hän on näytellyt muun muassa Leland Palmerin roolissa televisiosarjassa Twin Peaks.
Ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Wise syntyi Akronissa Ohiossa ja opiskeli Kentin yliopistossa. Hänen uransa alkoi 1970-luvulla muutamista vierasesiintymisistä televisiosarjoissa. Myöhemmin 1980-luvulla hän näytteli lyhyen aikaa Dallas-televisiosarjassa, jonka myötä hän teki enemmän vierailurooleja ja muutamia elokuvarooleja, kuten Leon Nash elokuvassa RoboCop. Sittemmin hän näytteli Twin Peaks -televisiosarjassa 1990-luvulla, jolloin hän oli Saturn-ehdokkaana. Hän näytteli myös tv-sarjassa 24 varapresidentti Hal Gardneria. Wise on 2000-luvulla näytellyt aiempaa useammin elokuvissa ja teki ensimmäisen ääniroolinsa animaatioelokuvassa Superman: Doomsday vuonna 2007.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ray Wise Wikimedia Commonsissa