Rauhoitusreskripti

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Rauhoitusreskripti oli Venäjän keisari Aleksanteri III:n vuonna 1891 antama Suomen suuriruhtinaskuntaa koskenut käskykirje. Sen oli tarkoitus hälventää suomalaisten pelkoja Suomen itsehallintoon kohdistuvasta uhasta ja perustella keisarin toimintaa, sillä Suomen ja Venäjän suhteissa oli vuosina 1888–1891 koettu kriisi.

Kriisi oli alkanut vuonna 1888 Aleksanteri III:n kieltäytyessä hyväksymästä erästä Suomen senaatin esittämää tuontitullia Venäjän ja Suomen välille. Keisari alkoi vaatia Suomen erillisten raha-, tulli- ja postilaitosten yhdistämistä vastaaviin venäläisiin laitoksiin. Hän sai tahtonsa läpi postilaitoksen osalta vuoden 1890 postimanifestilla, mutta suomalaiset onnistuivat hautaamaan raha- ja tulliasian. Keisari kieltäytyi myös joulukuussa 1890 vahvistamasta säätyvaltiopäivien aiemmin hyväksymää Suomen rikoslakia, koska sen eräät kohdat poikkesivat Venäjän rikoslain periaatteista ja aiemmista käytännöistä. Kun samoihin aikoihin Venäjällä oli alkanut ilmestyä K. F. Ordinin ja muiden laatimia kirjallisia hyökkäyksiä Suomen autonomiaa vastaan, herätti keisarin menettely suomalaisissa suurta huolta. Useita suomalaisia senaattoreita ja muita korkeita virkamiehiä erosi vuonna 1890 vastalauseena postimanifestille ja rikoslakiasialle.[1]

Vuoden 1891 alussa kokoontuneet uudet säätyvaltiopäivät saivat käsiteltäväkseen esityksen rikoslain muuttamisesta venäläisten lakiasiantuntijoiden huomautusten pohjalta. Kun myös säätyjen puhemiehet nostivat esiin yleisen huolen Suomen tulevaisuudesta, antoi Aleksanteri III kenraalikuvernööri Fjodor Heidenin ja maamarsalkka Victor von Haartmanin aloitteesta 12. maaliskuuta (juliaanisen kalenterin mukaan 28. helmikuuta) sittemmin rauhoitusreskriptiksi nimetyn käskykirjeen, jossa hän korosti hyväntahtoisuuttaan ja luottamustaan Suomea ja sen asukkaita kohtaan.[1][2] Sen varsinaiset laatijat olivat kenraalikuvernööri Heiden, ministerivaltiosihteeri Casimir Ehrnrooth, Venäjän sisäministeri Ivan Durnovo, oikeusministeri Nikolai Manassein ja Venäjän valtakunnanneuvoston kodifikaatio-osaston johtaja Eduard Frisch.[3] Käskykirjeen mukaan Suomen ja Venäjän suhteissa ei ollut perustavia ongelmia, huolta herättäneisiin toimiin oli ryhdytty pelkästään Suomen ja Venäjän lähentämiseksi eikä keisari aikonut muuttaa Suomen ”sisäisen hallitusjärjestyksen perustaa”.[1][3] Toisaalta käskykirjeessä myös mainittiin, että Suomen ja Venäjän lakien yhdenmukaisuuden puute sekä Suomen ja Venäjän suhdetta koskevien määräysten epäselvyys olivat aiheuttaneet ”väärinkäsityksiä” Venäjän toiminnan tarkoitusperistä, ja että keisari toivoi suomalaisten ymmärtävän oman etunsa olevan maiden välisten siteiden lujittaminen. Se sisälsi siis ajatuksen, että Suomen ja Venäjän lainsäädäntöjen yhdenmukaistaminen oli edelleen tarpeen.[3]

Rauhoitusreskripti synnytti itsessään pienen selkkauksen, kun ilmeni, että sen Suomessa julkaistu ruotsinkielinen käännös ei vastannut venäjänkielistä alkutekstiä. Ruotsinnoksessa keisari näytti tukevan Leo Mechelinin kiisteltyä teoriaa Suomen ja Venäjän välisestä valtiounionista, ja suomalaisten epäiltiin muuttaneen käännöksen sanamuotoja tahallaan. Tapauksen tultua ilmi ministerivaltiosihteeri Ehrnrooth joutui eroamaan ja käännöksestä vastuussa ollut valtiosihteerinviraston toimitussihteeri Alexis Gripenberg siirrettiin toisiin tehtäviin.[4][1]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Markku Tyynilä: Aleksanteri III (1845 - 1894) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. 23.6.2000 (päivitetty 26.6.2006). Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  2. Matti Klinge: Finlands historia 3. Kejsartiden, s. 315. Schildts, Helsingfors 1996.
  3. a b c Osmo Jussila: Suomen suuriruhtinaskunta 1809–1917, s. 538–539. WSOY, Helsinki 2004.
  4. Raimo Savolainen: Gripenberg, Alexis (1852 - 1927) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 22.5.2000. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.