Rakkautta ja anarkiaa

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Rakkautta & Anarkiaa)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Helsinki International Film Festival – Rakkautta & Anarkiaa on suomalainen vuosittain syyskuussa järjestettävä elokuvafestivaali.

Tapahtuma sai alkunsa maaliskuussa 1988, kun Kulttuuriyhdistys Image ry järjesti Lina Wertmüllerin Rakkautta ja anarkiaa -elokuvan mukaan nimetyn elokuvaviikon Helsingissä. Näytännöt pidettiin Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan elokuvateatteri Illusionissa. Tapahtuman menestyttyä se päätettiin laajentaa festivaaliksi.[1]

Suurin osa näytöksistä on Helsingissä, mutta Rakkautta ja anarkiaa järjestää näytöksiä myös muun muassa Tampereella, Lahdessa ja Jyväskylässä. Festivaalilla esitetään vuosittain yli sata elokuvaa. Rakkautta ja anarkiaa on kävijämäärältään Suomen suurin elokuva-alan tapahtuma. Vuonna 2013 festivaaleilla oli 470 näytöstä.[2] Vuonna 2014 lippuja lunastettiin järjestäjien mukaan yli 61 500 kappaletta, mikä oli tapahtuman uusi yleisöennätys.[3] Vuonna 2019 festivaaleille osallistui yli 57 000 ihmistä ja vuonna 2023 noin 51 000.[4]

Festivaalin ohjelmistossa on elokuvia ympäri maailman bollywoodista art houseen. Vuodesta 2008 alkaen tapahtumassa on jaettu Finnkino-palkinto yhdessä Finnkinon kanssa. Yleisöäänestyksen voittaja saa valtakunnallisen elokuvateatterilevityksen sekä mainostilaa Episodi-elokuvalehdessä.

Festivaalin historiasta kertova, Kalle Kinnusen ja Lauri Lehtisen kirjoittama 30 vuotta rakkautta ja anarkiaa -kirja ilmestyi Like-kustantamon kustantamana vuonna 2017. ISBN 978-952-01-1584-5.

  1. R&A 25v: 1988–1992 Rakkautta & Anarkiaa. 18.7.2012. Arkistoitu 28.9.2015. Viitattu 28.9.2015.
  2. Entistä kansainvälisempi R&A keräsi jälleen ennätysyleisön 29.9.2013. Rakkautta & Anarkiaa. Arkistoitu 15.7.2014. Viitattu 29.9.2013.
  3. Rakkautta & Anarkiaa -festivaali rikkoi 60 000 kävijän rajan 28.9.2014. Rakkautta & Anarkiaa. Arkistoitu 28.9.2015. Viitattu 28.9.2015.
  4. Lehtinen, Don: Rakkautta & Anarkiaa keräsi yli 50 000 kävijää, monet näytökset myytiin loppuun Helsingin Sanomat. 24.9.2023. Viitattu 25.9.2023.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]