Raisa Lardot

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Raisa Lardot (o.s. Larjuškin, s. 17. tammikuuta 1938 Šoksu, Neuvostoliitto) on vepsäläissyntyinen suomalainen kirjailija. Hän on koulutukseltaan lastentarhanopettaja.[1]

Lardot tuli Suomeen kuusivuotiaana pakolaisena jatkosodan aikaan isänsä, äitinsä ja kahden sisaruksensa kanssa. Perheen isä oli kuulunut alun perin puna-armeijaan, mutta loikannut Suomen armeijaan jatkosodan alkuvaiheissa. Perhe asettui syksyllä 1944 asumaan Mellilään Varsinais-Suomeen. Isä kuitenkin myöhemmin vangittiin ja luovutettiin takaisin Neuvostoliittoon, ja äidin vastuulle jäi kuudesta lapsesta yksinhuoltajana huolehtiminen. Muu perhe sai vasta myöhemmin tietää, että isä oli tuomittu kymmeneksi vuodeksi vankeuteen ja kuollut siperialaisella vankileirillä vuonna 1947.[1]

Lardotin teokset ovat omaelämäkerrallisia ja kuvaavat naisena elämistä. Lardot on kertonut julkisuudessa myös lapsuudessaan ja nuoruudessaan kokemastaan syrjinnästä, jopa avoimesta rasismista syntyperänsä vuoksi.[1]

Hän avioitui 1960-luvun alussa belgialaisen miehen kanssa, ja he saivat kaksi lasta. Mies halvaantui onnettomuudessa vuonna 1969, ja Lardot toimii miehensä omaishoitajana. He asuivat välillä erossa, mutta palasivat yhteen.[2] He asuvat Kauniaisissa.[1]

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Timo Kiiski: Isä haettiin keskellä päivää kuolemaan. Iltalehti 3. elokuuta 2019, Viikonvaihde s. 14–15. Alma Media.
  2. 47 vuotta vammautunutta miestään hoitanut Raisa Lardot ihmettelee, minne katosi puhe rakkaudesta – ”Sanotaan, että herranen aika, mitä läheisriippuvuutta” hs.fi. 26.3.2016. Viitattu 2.4.2016.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä kirjailijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.