Radio Lokki

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Radio Lokki oli Kotkassa vuosina 19871993 toiminut paikallisradio.[1] Aseman toimilupayhtiö oli Kymenlaakson Radio Oy, jonka omistajiin kuuluivat Eteenpäin, Anjalankosken Sanomat, Kymen Sanomat sekä Etelä-Suomi. Aseman taajuus oli 87,7 MHz. Radio Lokin päätoimittaja oli Tapio Blinnikka kesäkuuhun 1990 saakka ja sen jälkeen Ulla-Maija Sievinen (myöhemmin von Hertzen).

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleisradio aloitti maakuntaradiotoiminnan Kymenlaaksossa vuonna 1989 nimellä Kymenlaakson Radio, jolloin nimestä syntyi kiistaa Kymenlaakson Radio Oy:n kanssa, joka sai kuitenkin pitää nimensä, koska lähetystoiminta tapahtui Radio Lokin nimellä. Vuonna 1990 radiossa työskenteli päätoimittajan lisäksi viisi vakituista toimittajaa sekä avustajina muun muassa Jari Nenonen ja Ari Ismälä. Vuonna 1991 Radio Lokin kuuluvuusalue laajeni Haminaan, jossa aloitettiin lähetykset taajuudella 94,4 MHz. Asema alkoi lähettää myös ympärivuorokautista ohjelmaa.

1990-luvun alun laman seurauksena radion mainostulot vähenivät ja Kymenlaakson Radio Oy ajautui konkurssiin vuonna 1993. Omistajina olivat tällöin Suomen Viestintärahoitus, Haminan Lehtimedia ja Eteenpäin. Konkurssin jälkeen Etelä-Kymenlaakson paikallisradiolupa myönnettiin Kymenlaakson Sähköiset Viestimet Oy:lle, jonka taustalla oli kotkalaisia yrittäjiä ja Radio Lokin entistä henkilökuntaa. Yhtiö aloitti lähetykset vuonna 1993 nimellä Radio Albatrossi.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Otto Metsähukala: Osa 1: Lokki pyrähti lentoon rauhalliseen tahtiin www.mediamonitori.fi. 19.04.2006. Viitattu 25.1.2012.