Rõugen järvialue

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Suurjärv lokakuussa 2010
Kaussjärv elokuussa 2005
Vuosittainen Veepidu ja Paadiralli Rõuge jõessa
Ratasjärven ranta-asutusta heinäkuussa 2011
Hinni kanjon kesäkuussa 2012
Pitkä Kahrila järv elokuussa 2010

Rõugen järvialue (tai vir. Rõuge järvestik, Rõugen järvistö) on Virossa Valgamaalla Rõugen kunnassa Rõuge jõen laaksoon muodostunut seitsemän järven kokonaisuus.[1]

Maantietoa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Järvialue sijaitsee Haanjan ylängöllä Rõugen keskustaajaman kautta kulkevassa laaksossa, joka on syntynyt viime jääkauden loppuvaiheessa mannerjäätikön sulamisvesien kuluttamana. Tällaisia laaksoja on Virossa muutama ja niitä kutsutaan alkulaaksoiksi [2] (vir. Rõuge ürgoru). Jäätikköjoki kuljetti lopuksi laaksosta pois suuren osan moreenista. Laakso on eteläosastaan 75 metriä syvä ja sen syvyys pienenee pohjoista kohti[3]. Koska laakso ei ole pohjastaan tasainen, kertyi sen painaumiin heti vettä muodostaen 6,5 kilometriä pitkän [a] järvien ketjun. Järvien kautta alkoi virrata vettä etelästä pohjoiseen ja virtaavan veden kulutus on tasoittanut hieman järvien korkeuseroja. Rõuge jõen läpivirtausjärviä ovat yläjuoksulta alkaen lueteltuna: Liinjärv, Suurjärv, Ratasjärv, Tõugjärv ja Kahrila järv. Sekä Valgjärv että Kaussjärv ovat jokilaakson järviä, jotka laskevat molemmat Suurjärveen. Järvet ympäristöineen muodostavat 12,1 neliökilometrin kokoisen alueen Haanajan luonnonpuistosta.[1][b]

Luontoarvoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Järvialueen kaikissa järvissä on runsaasti lähteitä. Niistä pulppuaa vettä laakson rinteistä ja vedenpinnan alta. Vedenalaiset lähteet erottuvat rypäsmäisinä väriläikkinä jään alla. Runsaslähteisin järvi on Liinjärv. Lähteistä johtuu myös järvissä on keskivahva mineraalipitoisuus, sillä alueen kallioperä on devonikauden karbonaattipitoista hiekkakiveä. Mineraalit koventavat veden ja sen happamuustaso on yleensä emäksinen (pH 7,0–8,5). Laaksoon tulevat ojat tuovat vesikuorman mukana hiekkakivestä irronnutta hienojakoista kiintoainesta, joka on vajonnut järvien pohjaan sedimentiksi. Kertynyt sedimenttipatja on muodostunut jääkausen jälkeisenä aikana, mutta se on siitä huolimatta varsin paksu. Liinjärvestä on mitattu yli 21 metriä paksu patja. Ojat virtaavat usein syvissä kanjonimaisissa uomissaan. Järvissä elää pääasiassa ahventa, särkeä ja pasuria. Jääkauden jälkeiseltä ajalta elää Liinjärvessä ja Suurjärvessä reliktina okakatkaa (Pallasea quadrispinosa).[1][3]

Rõugen järvialueen järvet
Järvi Korkeus
(m mpy.)
Pinta-ala
(ha)
Syvyys
(m)
Keskisyvyys
(m)
Lähde
Liinjärv &&&&&&&&&&&&0116.0400000116,4 &&&&&&&&&&&&&&03.05000003,5 &&&&&&&&&&&&&011.050000011,5 &&&&&&&&&&&&&&05.01000005,1 [4]
Kaussjärv &&&&&&&&&&&&0116.0600000116,6 &&&&&&&&&&&&&&02.03000002,3 &&&&&&&&&&&&&022.&&&&0022,0 &&&&&&&&&&&&&&07.03000007,3 [5]
Valgjärv &&&&&&&&&&&&0117.&&&&00117,0 &&&&&&&&&&&&&&05.04000005,4 &&&&&&&&&&&&&012.030000012,3 &&&&&&&&&&&&&&04.04000004,4 [6]
Suurjärv &&&&&&&&&&&&0116.0400000116,4 &&&&&&&&&&&&&014.060000014,6 &&&&&&&&&&&&&038.&&&&0038,0 &&&&&&&&&&&&&011.090000011,9 [7]
Ratasjärv &&&&&&&&&&&&0108.0900000108,9 &&&&&&&&&&&&&&06.08000006,8 &&&&&&&&&&&&&019.&&&&0019,0 &&&&&&&&&&&&&&08.05000008,5 [8]
Tõugjärv &&&&&&&&&&&&0109.&&&&00109,0 &&&&&&&&&&&&&&04.06000004,6 &&&&&&&&&&&&&017.&&&&0017,0 &&&&&&&&&&&&&&07.06000007,6 [9]
Kahrila järv &&&&&&&&&&&&&099.040000099,4 &&&&&&&&&&&&&040.030000040,3 &&&&&&&&&&&&&016.040000016,4 &&&&&&&&&&&&&&05.03000005,3 [10]

Huomautuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Tieto on peräisin vironkielisesta artikkelista et:Rõuge järvestik, mutta sitä ei ole voitu vahvistaa muista lähteistä.
  2. Kohteen ympäristön kasvillisuutta, asutusta ja nimistöä on tarkistettu Internetin Google-, Bing- tai Yandex-karttapalvelusta käyttäen järven koordinaatteja.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Rõuge järvestik, Eesti Entsüklopeedia (viroksi), viitattu 3.8.2020
  2. ürgorg, Eesti Entsüklopeedia (viroksi), viitattu 3.8.2020
  3. a b Rõuge järvestik, kalapeedia.ee (viroksi), 1977, viitattu 29.7.2020
  4. Keskkonnaregister: Liinjärv (VEE2140400) Keskonnainfo. Tallinna, Viro: Keskkonnaministeerium. Viitattu 4.8.2020. (viroksi)
  5. Keskkonnaregister: Kaussjärv (vee2140200) Keskonnainfo. Tallinna, Viro: Keskkonnaministeerium. Viitattu 4.8.2020. (viroksi)
  6. Keskkonnaregister: Valgjärv (VEE2140500) Keskonnainfo. Tallinna, Viro: Keskkonnaministeerium. Viitattu 4.8.2020. (viroksi)
  7. Keskkonnaregister: Suurjärv (Rõuge) (vee2140300) Keskonnainfo. Tallinna, Viro: Keskkonnaministeerium. Viitattu 4.8.2020. (viroksi)
  8. Keskkonnaregister: Ratasjärv (vee2140100) Keskonnainfo. Tallinna, Viro: Keskkonnaministeerium. Viitattu 4.8.2020. (viroksi)
  9. Keskkonnaregister: Tõugjärv (vee2140000) Keskonnainfo. Tallinna, Viro: Keskkonnaministeerium. Viitattu 4.8.2020. (viroksi)
  10. Keskkonnaregister: Kahrila järv (vee2139100) Keskonnainfo. Tallinna, Viro: Keskkonnaministeerium. Viitattu 4.8.2020. (viroksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]