Quitangonha

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Quitangonha
1500-luku – 1900-luvun alku
Pääkaupunki Ilha Quitangonha
  14°51′22″S, 40°49′25″E
Uskonnot islam
seuraaja Portugalin Mosambik

Quitangonha oli šeikkien johtama nykyisen Mosambikin Ilha Quitangonhan saarella sijainnut valtio. Paikalliset kävivät kauppaa esimerkiksi orjilla. Se perustettiin 1500-luvulla ja Portugali liitti sen alueet omaan siirtomaavaltakuntaansa 1900-luvun alussa.

Sijainti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Quitangonhan keskus sijaitsi Ilha Quitangonhan saarella Mosambikin saaresta pohjoiseen nykyisessä Nampulan maakunnassa Mosambikissa.[1]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Quitangonhan ensimmäisten asukkaiden sanottiin muuttaneen saarelle Mosambikin saarelta vuosina 1515–1585. Saaren asukkaat harjoittivat kaupankäyntiä ja liittoutivat portugalilaisten kanssa. Portugalilaisten kautta oli mahdollista käydä kauppaa meren kautta ja portugalilaiset saivat puolestaan juomavettä ja ruokaa.[1]

Quitangonha ja Portugali säilyttivät läheiset suhteensa aina 1700-luvun lopulle saakka. Intian valtamerellä alkoi vaikuttaa näihin aikoihin myös Ranska. Ranskan ilmaantuminen alueelle mahdollisti Quitangonhan käydä kauppaa orjilla ranskalaisten kanssa. Orjia myytiin esimerkiksi ranskalaisten 1800-luvulla valtaamille Madagaskarille ja Komoreille. Ranskalaisten ohella orjakauppaa oli käyty myös arabien kanssa. Mahdollisesti joitakin orjia päätyi jopa Yhdysvaltoihin saakka.[1]

Orjakaupan merkitys alkoi taantua monien maiden kieltäessä orjuuden. Quitangonha oli myös alkanut ajautua kohti konfliktia Portugalin kanssa. Jännitteitä oli lisännyt esimerkiksi Quitangonhan vaikutusvallan leviäminen rannikkoa pitkin mantereella Nacalan ja Condúcian välillä. Portugali halusi puolestaan vakiinnuttaa valtansa alueella etenkin Berliinin konferenssin jälkeen vuosina 1884–1885. Quitangonhan ja Portugalin suhteet kuumenivat avoimiin yhteenottoihin vuosisadan lopulla. Quitangonha kukistui lopulta 1900-luvun alussa yhtenä viimeisistä itsenäisistä alueista Portugalin Mosambikissa. Sen viimeiseksi itsenäisyyden merkiksi jäi šeikki Mahmud Amadin hyökkäys Mossuriliin vuosina 1903–1904.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Colin Darch: Historical dictionary of Mozambique, s. 334. New edition. Rowman & Littlefield, 2019. ISBN 9781538111352. (englanniksi)