Querelle (elokuva)
Ulkoasu
| Querelle | |
|---|---|
| Ohjaaja | Rainer Werner Fassbinder |
| Käsikirjoittaja |
|
| Perustuu | Jean Genet'n samannimiseen romaaniin |
| Tuottaja | |
| Säveltäjä | Peer Raben |
| Kuvaaja | |
| Leikkaaja |
Juliane Lorenz Rainer Werner Fassbinder |
| Pääosat | |
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa | Länsi-Saksa ja Ranska |
| Tuotantoyhtiö | Gaumont |
| Levittäjä | Netflix |
| Ensi-ilta | 1982 |
| Kesto | 109 min |
| Alkuperäiskieli | englanti |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
| AllMovie | |
Querelle on saksalais-ranskalaisena yhteistuotantona valmistunut elokuva, joka sai ensi-iltansa vuonna 1982. Saksalaisen Rainer Werner Fassbinderin ohjaus perustuu Jean Genet'n vuonna 1947 ilmestyneeseen romaaniin Querelle.
Juoni
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Fassbinderin elokuva pohjautuu löyhästi kirjan juonelle. Se on monessa mielessä surrealistisempi kuin sen pohjana oleva teos, muttei kuitenkaan ohjaajansa edellisten teosten tavoin kitsin täyttämä.[1]
Komea merisotilas, varas ja sarjamurhaaja Georges Querelle (Brad Davis) saapuu laivastotukikohtana toimivaan Brestin kaupunkiin.
Vastaanotto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kymmenestä suomalaisesta ensi-iltakriitikosta yksi antoi Querellelle neljä tähteä, kaksi kolme tähteä, neljä kaksi tähteä ja kaksi yhden tähden, keskiarvona 2,22 tähteä neljästä.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Querelle (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Pistetaulukko (touko-syyskuun ensi-illat). (Arvostelijoina Asko Alanen, Pertti Avola, Mikael Fränti, Antti Lindqvist, Pentti Lumirae, Timo Malmi, Harri Moilanen, Mikko Piela, Hans Sundström ja Sakari Toiviainen.) Projektio, 1/1984, s. 2. Suomen elokuvakerhojen liitto SEKL.