Pyrrha (kaupunki)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Pyrrha
Πύρρα
Sijainti

Pyrrha
Koordinaatit 39°9′24″N, 26°17′12″E
Valtio Kreikka
Paikkakunta Achladerí, Polichnítos, Lesbos, Pohjois-Egean saaret
Historia
Tyyppi kaupunki
Kulttuuri antiikki
Alue Lesbos, Aiolis

Pyrrha (m.kreik. Πύρρα; myös Pyrra) oli antiikin aikainen kaupunki ja kaupunkivaltio (polis) Lesboksen saarella Kreikassa.[1][2][3] Se sijaitsi saaren keskiosissa kaupungin mukaan ”Pyrrhan Euripoksena” tunnetun Kallonínlahden itärannalla, lähellä nykyistä Achladerín kylää.[4]

Pyrrha oli lesboslaisen pentapoliin jäsen eli yksi saaren viidestä merkittävimmästä kaupungista (muut olivat Mytilene, Methymna, Eresos ja Antissa).[5] Peloponnesolaissodan aikaan vuonna 428 eaa. Pyrrha liittyi Mytilenen kapinaan Ateenan valtaa vastaan, mutta Ateena valtasi sen Pakheen johdolla. Pyrrha ei ollut olemassa enää Strabonin aikaan ajanlaskun alun tienoilla. Plinius vanhemman mukaan kaupunki olisi uponnut mereen maanjäristyksen seurauksena.[3][6]

Pyrrhan akropoliilla eli linnavuorella on joitakin muurien sekä muiden rakennusten jäänteitä. Noin viisi kilometriä kaupungista pohjoiseen sijaitsi lesboslaisen pentapoliin yhteinen Zeuksen ja Heran pyhäkköalue, joka tunnetaan nykyisin Mésan pyhäkköalueena.[2] Kaupungista oli kotoisin muun muassa filosofi Menedemos (n. 350 eaa.).

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Hansen, Mogens Herman & Nielsen, Thomas Heine: ”799 Pyrrha”, An Inventory of Archaic and Classical Poleis. An Investigation Conducted by The Copenhagen Polis Centre for the Danish National Research Foundation. Oxford: Oxford University Press, 2004. ISBN 0-19-814099-1.
  2. a b Stillwell, Richard & MacDonald, William L. & McAllister, Marian Holland (toim.): ”Lesbos”, The Princeton Encyclopedia of Classical Sites. Princeton, N. J.: Princeton University Press, 1976. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  3. a b Smith, William: ”Pyrrha”, Dictionary of Greek and Roman Geography. Boston: Little, Brown and Company, 1854. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  4. Pyrra (Pyrrha) on Lesbos Vici.org. Viitattu 4.9.2017.
  5. Αρχαίοι ναοί στη Λέσβο Visit Greece. Arkistoitu 16.9.2017. Viitattu 4.9.2017.
  6. The village of Achladeri and the ancient city of Pyrra on the island of Lesbos in Greece The Greek Islands. Viitattu 4.9.2017.