Koordinaatit:
Pulkkila (taajama)
Siirry navigaatioon
Siirry hakuun
Pulkkila on Siikalatvan kunnan taajama ja kuntakeskus ja entisen Pulkkilan kunnan kirkonkylä. Se oli Pulkkilan kunnan kuntakeskus, kunnes vuoden 2009 alussa Pulkkilan, Kestilän, Piippolan ja Rantsilan kunnat yhdistyivät Siikalatvan kunnaksi. Kuntakeskus sijaitsee valtatien 4 ja kantatien 88 risteyskohdassa, Oulusta 90 kilometriä etelään. Vuoden 2014 lopussa taajamassa oli 816 asukasta.[1]
Taajamassa sijaitsevat muun muassa vuosina 1908–1909 rakennettu järjestyksessään kolmas Pulkkilan kirkko ja Siikalatvan lukio (1.8.2009 asti Pulkkilan lukio).[2][3]
Pulkkilan palveluita ovat muun muassa kaksi vähittäistavarakauppaa, ABC-liikennemyymälä ja pankki.[4][5][6][7]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Taajamat väkiluvun ja väestöntiheyden mukaan 31.12.2014 8.2.2013. Tilastokeskus. Viitattu 27.12.2016. [vanhentunut linkki]
- ↑ Pulkkilan kirkko kirjastovirma.fi. Arkistoitu 5.4.2015. Viitattu 27.10.2010.
- ↑ Yleistä Siikalatvan lukio. Viitattu 27.10.2010.
- ↑ K-market Kasari K-market. Viitattu 27.10.2010. [vanhentunut linkki]
- ↑ ABC Pulkkila ABC-liikennemyymälät. Viitattu 22.7.2012.
- ↑ Sale Pulkkila S-kanava. Viitattu 27.10.2010. [vanhentunut linkki]
- ↑ Pulkkilan Osuuspankki Yritysopas. Viitattu 27.10.2010.
Siikalatvan kylät
Kestilän kylät | |
---|---|
Piippolan kylät | |
Rantsilan kylät | |
Pulkkilan kylät |
Pohjois-Pohjanmaan maakunnan kuntien hallinnolliset keskukset