Psykoanalyysi Neuvostoliitossa
Psykoanalyysi eli ”freudismi” (ven. фрейдизм) torjuttiin Neuvostoliitossa ideologisin perustein. Venäjälle oli syntynyt kaksikin psykoanalyyttista ryhmittymää pian ensimmäisen maailmansodan jälkeen, kun Aleksandr Lurija perusti psykoanalyyttisen yhdistyksen Kazaniin vuonna 1922 ja Mosche Wolff ja Ivan Jermakov Moskovaan, mutta niiden toiminta lakkasi vuoden 1928 jälkeen, ja Josif Stalinin tultua valtaan psykoanalyysi leimattiin taantumukselliseksi. Myös V. I. Lenin oli suhtautunut kielteisesti psykoanalyysiin:
”Freudin teoria on nykyään myös tavallaan muotioikku. – – Minussa eivät herätä luottamusta ne, jotka pohtivat yhtä herkeämättä ja sinnikkäästi sukupuoliasioita kuin intialainen fakiiri tuijottaa napaansa. Minusta tuntuu, että sukupuoliteorioiden runsaus, ne kun vielä ovat enimmäkseen hypoteeseja, lisäksi usein mielivaltaisia hypoteeseja, johtuu henkilökohtaisista tarpeista. Nimenomaan halusta hakea porvarilliselta moraalilta puolustusta omalle epänormaalille tai ylettömälle sukupuolielämälleen ja anoa suvaitsevaisuutta itseään kohtaan. Minua iljettää sellainen porvarillisen moraalin naamioitu kunnioitus yhtä paljon kuin sukupuoliasioiden tarkastelu mieliharrastuksena.”[1]
Niinpä neuvostoliittolaisten psykologien koulutuksessa psykoanalyysi – yhdessä behaviorismin kanssa – tuomittiin porvarilliseksi ja taantumukselliseksi:
”Freudismi kuuluu porvarillisen ideologian imperialismin kauden taantumuksellisimpiin tuotteisiin. Freudilainen oppi pimeistä alitajuisista voimista, jotka muka sisältä käsin ohjaavat ihmistä tehden hänestä vaistonvaraisten eläimellisten viettymysten ohjaileman avuttoman leikkikalun, ilmentää porvariston pelkoa yhteiskunnallisten järistysten edessä, epäluottamusta tietoisuuteen. – – Ja tässä aivan kuin behavioristeillakin nähdään tietoisuuden osuus vähäpätöiseksi, tietoisuutta väheksytään eri tavoin.”[2]
Vasta kommunismin luhistuttua psykoanalyytikot saattoivat ryhtyä harjoittamaan ammattiaan entisen Neuvostoliiton alueella.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Muistelmia Vladimir Iljitš Leninistä II, s. 583. Petroskoi 1958. (Puheenvuoro vuodelta 1920.)
- ↑ Petrovski, A. V. (toim.): Yleinen psykologia kasvatusopillisia instituutteja varten, s. 91. (Obštšaja psihologija, 1970.) Helsinki: Kansankulttuuri, 1973. ISBN 951-615-012-8.
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Miller, Martin A.: Freud and the Bolsheviks. Psychoanalysis in Imperial Russia and the Soviet Union. New Haven, Connecticut: Yale University Press, 1998. ISBN 0-300-06810-7. (englanniksi)