Psametik II

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Psammetik II)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Psametik II

Psametik II eli Psammetikos II[1] oli faarao Egyptin 26. dynastiassa kuuden vuoden ajan vuosina 595–589 eaa. Hänen valtaistuinnimensä oli Neferibre, jonka merkitys on "Ren sydän on kaunis".[2]

Psametik II oli edellisen faaraon Nekau II:n poika.[2] Hänet muistetaan pääasiassa Kušiin tekemästään voitokkaasta sotaretkestä, joka ulottui kolmannelle kataraktille asti. Retken mainitsee myös Herodotos. Psametik II saattoi uskoa Kušin muodostavan uhan Egyptille, minkä vuoksi hän lähetti sitä vastaan myöhemmin faaraoksi tulleen Amasisin johtaman armeijan. Armeija koostui egyptiläisistä sekä kreikkalaisista, foinikialaisista ja juutalaisista palkkasotureista.[3] Kyseessä oli ensimmäinen Egyptin ja Nubian välinen yhteenotto faarao Tantamanin ajan jälkeen. Seuraavana vuonna Psametik II teki sotaretken Etelä-Palestiinaan.[2] Kušin-sotaretken jälkeen vuonna 1591 eaa. hän teki myös rauhanomaisen vierailun Foinikiaan.[3]

Psametik II aloitti Egyptin 25. eli kuušilaisen dynastian muiston tuhoamisen hakkauttamalla heidän nimensä patsaista ja reliefeistä.[3] Yksi tunnetuimmista hänen pystyttämistään muistomerkeistä on Heliopoliissa sijainnut obeliski, jonka keisari Augustus vei Roomaan ja jonka Pius VI siirrätti vuonna 1789 Piazza di Montecitorioon Antonius Piuksen pystyttämän pylvään jatkeeksi.[2]

Psametik II:n puoliso oli kuningatar Takhut. Faarao kuoli helmikuussa 589 eaa., minkä jälkeen häntä seurasi valtaistuimella hänen poikansa Apries.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Holthoer, Rostislav: ”Pyramidin rakentajista Kleopatraan”, Muinaisen Egyptin kulttuuri, s. 44. Otava, 1994. ISBN 951-1-11069-1.
  2. a b c d e King Psammetichus II (Psamtik II) of Egypt's 26th Dynasty touregypt.net. Viitattu 18.2.2021. (englanniksi)
  3. a b c Encyclopædia Britannica: Psamtik II, king of Egypt britannica.com. Viitattu 18.2.2021. (englanniksi)
Edeltäjä:
Nekau II
Egyptin faarao
26. dynastia
Seuraaja:
Apries
Tämä historiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.