Prosessinjohto
Prosessinjohto tarkoittaa niitä tuomioistuimen tekoja, joilla järjestetään oikeudenkäynnin suoritusta ja etenemistä, mutta ei tutkita ja ratkaista varsinaista riitakysymystä. Tuomioistuimen toiminta jakautuu siis prosessinjohtoon sekä asian tutkimiseen ja ratkaisemiseen. Prosessinjohto tapahtuu oikeusjutun käsittelyn aikana. Käsite jaetaan muodolliseen prosessinjohtoon ja aineelliseen eli materiaaliseen prosessinjohtoon.[1]
Muodollinen prosessinjohto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Muodolliseen prosessinjohtoon kuuluvat toimet, joilla järjestetään oikeudenkäyntimenettelyn ulkoinen kulku. Oikeudenkäymiskaari (4/1734, 6:2a) määrää, että asian käsittelyn on tapahduttava selvästi ja järjestyksessä, eikä asiaan saa sekoittaa siihen kuulumattomia seikkoja. Muodolliseen prosessinjohtoon kuuluvat seuraavat oikeuden tai sen puheenjohtajan suorittamat toimet:
- jutun käsittelyajan ja -paikan määrääminen
- jutun käsittelyn aloittaminen, lykkääminen ja lopettaminen
- asianosaisten vaatimusten ja väitteiden käsittelyjärjestyksen päättäminen
- kumulaation toimeenpaneminen eli eri juttujen yhdistäminen ja kumuloitujen juttujen erottaminen
- puheenjohtaja jakaa puheenvuorot asianosaisille, todistajille ja muille henkilöille.[1]
Aineellinen prosessinjohto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aineellinen prosessinjohto tarkoittaa tuomioistuimen toimia jutun selvittämiseksi. Sen kohteena on oikeudenkäyntiaineisto eli asianosaisten vaatimukset, vaatimusten perusteet, todistusaineisto ja normimateriaali. Vaikka asianosaisten tehtävänä on oikeudenkäyntiaineiston esittäminen, eivät he aina tee sitä riittävän perusteellisesti. Tällöin tuomioistuimen tehtäväksi jää selventävän tiedon pyytäminen. Aineellisella prosessinjohdolla voidaan myös nopeuttaa ja tehostaa oikeudenkäyntiä. Sen perussäännös on oikeudenkäymiskaaren 6:2a.2, jonka mukaan tuomioistuimen on käsiteltävä juttu perusteellisesti, mutta myös siten, ettei siihen sekoiteta juttuun kuulumattomia seikkoja.[1]
Aineellinen prosessinjohto voidaan jaotella osiin sen kulloisenkin tavoitteen perusteella.
- Selventävä prosessinjohto tarkoittaa tuomioistuimen pyrkimystä selventää asianosaisten vaatimuksia ja niiden tueksi esitettyjä seikkoja. Tuomarilla on kyselyoikeus ja kyselyvelvollisuus, jotta hän voi tarkentaa epäselviä, epätäydellisiä ja ristiriitaisia kohtia.
- Rikastava prosessinjohto eli täydentävä prosessinjohto pyrkii tutkimaan, onko juttuun saatavissa uutta aineistoa. Aineistoa voivat hankkia asianosaiset tai tuomioistuin. Jos tuomioistuin hankkii todisteita, on asianosaisten saatava ilmaista niistä mielipiteensä.
- Informoiva prosessinjohto tarkoittaa, että tuomioistuin ottaa ratkaisussaan huomioon oikeussäännöksen, jonka olemassaoloa asianosaiset eivät ole huomanneet. Tuomioistuimen on kysyttävä asianosaisten mielipidettä juttuun sovellettavista säännöksistä.
- Rajoittava prosessinjohto tarkoittaa, ettei tuomioistuin anna esittää todisteita, jotka eivät vaikuta käsiteltävään asiaan. Oikeus voi myös olla sallimatta esittää näyttöä, joka on hankittu tarpeettoman monimutkaisella tai kalliilla tavalla, jos näyttö voidaan hankkia toisella tavalla helpommin.[1]
Prosessinjohto käytännössä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Käytännössä tuomioistuimelta edellytetään aktiivista prosessinjohtoa isyysjutuissa ja lapsen huoltoon liittyvissä asioissa. Rikosjutuissa tuomioistuimen tulee suosia puolustusta eli katsoa, että kaikki syytettyä puolustava aineisto tulee esitetyksi. Virallisen syyttäjän tehtävänä on esittää syytettä tukeva aineisto. Tuomioistuimen aktiivisuutta tarvitaan usein myös kuluttaja-asioissa ja työoikeudellisissa jutuissa sekä vahingonkorvausten kohtuullistamisessa. Aktiivinen prosessinjohto tulee suorittaa kuitenkin siten, ettei synny käsitystä tuomioistuimen puolueellisuudesta.[1]