Projekti 613

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Projekti 613
Whiskey-luokka
S-189 museona Pietarissa
S-189 museona Pietarissa
Tekniset tiedot
Uppouma 1 050 t (pinnalla)
1 340 t (sukelluksissa)
Pituus 76 m (kokonaispituus)
Leveys 6,3 m
Syväys 4,55 m
Koneteho 2 x tyypin 37D -dieselmoottoria 4 000 bhp
Sähkömoottorit 2 700 hv
Nopeus 18,25 solmua (pinnalla)
13,1 solmua (sukelluksissa)
Miehistöä 52
Aseistus
Meritorjunta 6 x 533 mm torpedoputkea
Ilmatorjunta 2 x 57 mm ilmatorjuntatykkiä kaksiputkisena SM-24ZiF -asennuksena
2 x 25 mm ilmatorjuntatykkiä kaksiputkisena 2M-8-asennuksena

Projekti 613 (Nato-raportointinimi Whiskey) oli Neuvostoliiton laivaston 1950 - 1958 valmistettujen dieselkäyttöisten sukellusveneiden muodostama alusluokka. Veneitä rakennettiin 215, joista 38 luovutettiin ulkomaille ja 21 koottiin Kiinassa Neuvostoliiton toimittamista komponenteista.[1]

Suunnittelu ja valmistus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suunnittelu alkoi jo 1942 Saksan laivaston tyyppiin XXI perustuvana projektina 608, jonka laivaston esikunta keskeytti 50 tonnia liian suuren uppouman vuoksi. TsKB-18 jatkoi 1946 Gorkissa Vladimir Pregudovin johdolla projektina 613, jossa otettiin huomioon tyypistä VIIC (U-250) ja tyypistä XXI saatuja kokemuksia.[2]

Aluksen runko oli virtaviivaistettu ja perä muotoiltu veitsimäiseksi, millä saavutettiin parempi liikkumiskyky. Suuri peräsin oli sijoitettu kahden potkurin taakse. Pinta-ajossa aluksen propulsiojärjestelmänä oli kaksi dieselmoottoria, joiden yhteisteho oli 4 000 hevosvoimaa. Sukelluksissa alus kulki kahdella sähkömoottorilla, jotka tuottivat 2 700 hevosvoimaa. Näiden lisäksi oli vielä kaksi 100 hevosvoiman sähkömoottoria hiljaista ajoa varten. Aluksilla oli akustot sijoitettu kahteen ryhmään, joissa kummassakin oli 112 kennoa. Pinta-ajossa alukset saavuttivat 18,25 solmun nopeuden ja sukelluksissa 13 solmua.[2]

Aseistuksena oli neljä 533 mm:n torpedoputkea edessä ja kaksi takana. Keulan torpedohuoneessa oli lisäksi kuusi torpedoa eli aluksella oli 12 torpedoa. Pneumaattinen laukaisujärjestelmä mahdollisti torpedoiden laukaisun 30 metristä, mikä myöhemmin kasvoi 70 metriin. Miinanlaskijoina aluksilla oli kaksi torpedoa ja 20 miinaa, jotka laskettiin torpedoputkista. Aluksi projektien 608/613 veneisiin suunniteltiin kaksiputkiset 76 millimetrin tykit pinta-alusten tuhoamiseen. Nämä korvattiin tornin taakse kannelle sijoitetulla kaksiputkisella 57 millimetrin ja tornin etupuolelle hyllylle sijoitetulla kaksiputkisella 25 millimetrin ilmatorjuntatykillä. Neuvostoliiton laivaston veneistä tykit poistettiin vuoteen 1956 mennessä.[2]

TsKB-18:n suunnitelmat uudesta aluksesta hyväksyttiin 1948 ja ensimmäisten alusten valmistus alkoi Gorkissa Krasnoje Sormovon telakalla pian tämän jälkeen. Telakka valmisti kaikkiaan 113 alusta. Ensimmäisen aluksen S-80 köli laskettiin 13. maaliskuuta 1950 Gorkissa. Muina valmistustelakoita oli Leningradissa Itämeren telakka (19 kpl), Nikolajevissa Mustanmeren telakka (72 kpl) ja Komsomolsk-na-Amuressa Leninski Komsomol (11 kpl).[2]

Kiinalle luovutettiin 1954 projektin rakennuspiirustukset, minkö lisäksi valmistettiin, purettiin osiin ja toimitettiin Kiinaan kolme sukellusvenettä. Toimitetut sukellusveneet kasattiin Shanghaissa Jiangnanin telakalla, minkä jälkeen Kiina valmisti 15 sukellusvenettä Wuhanissa. Lisäksi Neuvostoliitto toimitti veneitä Bulgarialle kaksi, Egyptiille kahdeksan, Indonesialle neljätoista, Pohjois-Korealle neljä, Puolalle neljä ja Syyrialle yhden. Tämän lisäksi sekä Kuuba että Syyria saivat yhden sukellusveneen akkujenlatausasemaksi. Neuvostoliitto toimitti 1960 vielä kaksi luokan alusta Albanialle, joka valtasi vielä kaksi luokan alusta satamistaan seuraavana vuonna yhteistoiminnan katkestessa.[2]

Risteilyohjuksin aseistettu projektin 644 vene tai Whiskey Twin Cylinder

Vuonna 1957 asennettiin projektin 613 veneen, S-146, tornin taakse kannelle pyöreään siiloon Vladimir Tšelomein suunnittelema P-5 Pjatjorka -ohjus (Nato-raportointinimi SS-N-3c Shaddock). Muutostöistä vastasi TsKB-18:ssa Pavel P. Pustintsev. Työ toteutettiin Krasnoje Sovormon telakalla. Nato nimesi aluksen Whiskey Single Cylinderiksi. Aluksen ollessa pinta-ajossa ohjus valmisteltiin laukaisuun. Samoin ohjuksen laukaisu ja maaliin ohjaus vaati veneen pysymistä pinnalla.[3]

Kapustin Jarissa tehtyen vuonna 1956 testien jälkeen tehtiin ensimmäinen sukellusvenelaukaisu 22. marraskuuta 1957 Valkoisellamerellä. Useiden koealaukaisujen jälkeen ohjusjärjestelmä otettiin käyttöön 1959, minkä jälkeen alkoi ohjusten asentaminen sukellusveneisiin.[3]

Vuosina 1958–1960 kuuteen veneeseen lisättiin kaksi ohjussäiliötä projektissa 644 (Nato-raportointinimi Whiskey Twin Cylinder). Vuoden 1960 jälkeen kuuden veneen runkoa jatkettiin projektissa 665 (Nato-raportointinimi Whiskey Long Bin), jolloin niihin mahtui neljä ohjusta.[3] Vuoden 1963 P-6 Progress (Nato-raportointinimi SS-N-3a) pystyi myös pinta-alusten, kuten Yhdysvaltain laivaston lentotukialusten torjuntaan. Erikoistunut ohjusvene rakennettiin projektissa 651.

  • Gardiner, Robert (toim.): Conway's All the World's Fighting Ships 1947–1995. Lontoo, Englanti: Conway Maritime Press, 1995. ISBN 0-85177-605-1 (englanniksi)
  • Polmar, Norman & Moore, K. J.: Cold War Submarines - The Design and Construction of U.S. and Soviet Submarines. Potomac Books, 2004. ISBN 978-1-57488-530-9 (englanniksi)
  • SS-N-3 SEPAL/SSC-1a SHADDOCK
  1. Gardiner, Robert s. 396
  2. a b c d e Polmar & Moore 2004 s. 24-27
  3. a b c Polmar & Moore 2004 s. 94-95