Projekti 667A
| Projketi 667A Nato: Yankee |
|
|---|---|
 Yankee II -luokan alus |
|
 |
|
| Tekniset tiedot | |
| Uppouma |
8 000 t (pinnalla) 9 600 t (sukelluksissa) |
| Pituus | 130,0 m |
| Leveys | 12,0 m |
| Syväys | 8,8 m |
| Koneteho | 2 × VM-2-4-painevesireaktoria 50 000 shp |
| Nopeus | 27 solmua |
| Miehistöä | 120 |
| Aseistus | |
| Meritorjunta |
16 x SS-N-6 4 x 533 mm torpedoputkea 2 x 406 mm torpedoputkea |
Projekti 667A (Nato-raportointinimi Yankee) oli Neuvostoliiton laivaston kylmän sodan aikainen strateginen ballistisin varustettujen ydinsukellusveneiden muodostama alusluokka. Veneitä rakennettiin 34 kappaletta vuodesta 1968 lähtien. Niiden aseistuksena oli kuusitoista yhden megatonnin ydinkärjellä varustettua keskimatkan ballistista R-27-ohjusta.
Luokka edusti Neuvostoliiton ohjussukellusveneiden toista sukupolvea, ja oli tulivoimaltaan verrattavissa Yhdysvaltain laivaston aluksiin ja olivat hiljaisempia kuin edeltäjänsä Projekti 658:n veneet (Nato-raportointinimi Hotel).
Suunnittelu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suunnittelu alkoi 1958 OKB-18:ssa, jossa tehtiin kaksi erilaista suunnitelmaa. Näistä toinen hyväksyttiin. Molempien suunnitelmien pääsuunnittelijana oli Abram S. Kassatsijer. Ongelmien ilmaantuessa pääsuunnittelijaksi tuli Sergei I. Kovaljov ja ensimmäiset valmistuneet veneet olivat tyyppiä 667A, joka hyväksyttiin tuotantoon 1962. Veneessä oli kaksi erillistä painevesireaktoria VM-2-4 ja kaksi potkuria.
Aseistuksena on 16 kappaletta R-27-ohjuksia, joiden kantomatka on noin 2 400 kilometriä. Ohjukset on sijoitettu rungon sisään kahteen riviin. Ne voidaan laukaista kahdeksan minuutin valmistelulla 40–50 metrin syvyydestä veneen liikkuessa 3–4 solmua. Laukaisu tapahtuu neljän ohjuksen ryhmissä, joissa kahden ohjuksen väli on 8 sekuntia. Sen jälkeen veneen pitää palata takaisin laukaisusyvyyteen. Toisen ja kolmannen sarjan välissä on pumpattava vettä tankeista siiloihin, joka vie 15–20 minuuttia. Ohjuksen kantomatkan vuoksi laukaisu tapahtuu Yhdysvaltain rannikon edustalta. 1970-luvulla kolme venettä oli jatkuvasti partioimassa Bermudan itäpuolella. Yksi veneistä menetettiin, kun K-219 upposi 6. lokakuuta 1986 ohjusosaston tulipalon jälkeen Hatterasin syvänteeseen Bermudan itäpuolelle. Veneessä on arviolta 34 ydinkärkeä ja kaksi reaktoria.
Neuvostoliitto kehitti veneisiin taistelujärjestelmän, joka mahdollisti signaalien vastaanoton 50 metrin syvyydestä veneen perässä vedettävän antennin avulla. Ensimmäisissä neljässä veneessä oli Sigma-navigaatiojärjestelmä, ja seuraavissa Tobol, joka oli ensimmäinen neuvostoliittolainen satelliitteja käyttävä navigointijärjestelmä.
Alukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ensimmäinen projektin 667A alus laskettiin vesille 1964 Severodvinskissa ja suoritti vastaanottokokeet heinäkuussa 1967. Se otettiin palvelukseen saman vuoden lopussa. Vuosina 1967–1974 veneitä rakennettiin 34, joista 24 Severodvinskissa ja kymmenen Komsomolsk-na-Amuressa.
Edelleenkehitelmät
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuosina 1972–1983 veneet varustettiin uudella D-5U-laukaisujärjestelmällä ja R-27U-ohjuksi, jonka kantomatka oli 3 000 kilometriä ja siihen sai useampia taistelukärkiä. Päivitetyt veneet saivat mallinimen 667AU.
Projekti 667A:sta tehtiin useita muunnoksia. K-140 muunnettiin kuljettamaan kiinteäpolttoaineista RS-16-ohjusta (Nato-raportointinimi SS-N-17 Snipe)[1], joka oli Neuvostoliiton ensimmäinen sukellusveneisiin sijoitettava kiinteäpolttoaineinen ballistinen ohjus. Tämä projekti sai nimen 667AM "Navaga-M" (Nato-raportointinimi Yankee II). Ei ole selvää miksi vain yksi tällainen vene tehtiin. Se palveli kuitenkin vuoteen 1990.
Projekti 667M "Andromeda" oli 1983 toteutettu yhden veneen (K-420) muunnos kantamaan risteilyohjuksia. Aseistuksena oli 12 ydinkärkistä risteilyohjusta Meteorit-M (Nato-raportointinimi SS-NX-24) sijoitettuna painerungon ulkopuolelle. Ohjus oli kokeellinen, lensi kaksinkertaista yliääninopeutta 5 000 km matkan ja siinä oli kaksi ydinkärkeä. Ohjuksella tehtiin 21 koetta Barentsinmerellä joulukuusta 1983 alkaen ennen projkektin keskeyttämistä. Massiivisella ohjukselle sovitettu vene oli 153 metriä pitkä ja sai Nato-koodinimen Yankee Sidecar.[1]
Projekti 667AT "Gruša" oli kolmen veneen, K-253, K-395, K-423, muunnos kantamaan strategista RK-55 "Granat" risteilyohjusta. Lisäksi kolmen muun muunnostyötä suunniteltiin, muttei toteutettu. Veneiden keskikohdan ohjussiilo-osasto korvattiin uudella. Muunnostyö oli seurausta SALT-aserajoitussopimuksesta. Vene piteni 140 metriin ja sai Nato-koodinimen Yankee Notch.
Projekti 09774 (667АН) oli veneen K-411 "Orenburg" muunnos 1990 emälaivaksi Paltus-minisukellusveneille ja tieteelliseen tutkimukseen. Veneen pituudeksi tuli 160 metriä, joten se oli projekti 667A:n veneistä pisin. Se sai Nato-koodinimen Yankee Stretch.
K-403 "Kazan" muunnettiin vuosina 1979–1983 projekti 667AK "Akson-1" koealukseksi, joka varustettiin ohjusten sijaan radiolaitteistolla ja hinattavalla hydroakustisella laitteistolla. Se sai koodinimen Yankee Pod.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Gardiner, Robert (toim.): Conway's All the World's Fighting Ships 1947–1995. Lontoo, Englanti: Conway Maritime Press, 1995. ISBN 0-85177-605-1 (englanniksi)
- 667A YANKEE I
- 667AR YANKEE NOTCH, FAS
- 667A YANKEE I (Arkistoitu – Internet Archive), Globalsecurity
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Projekti 644 (Whiskey Twin Cylinder) |
Projekti 665 (Whiskey Long Bin) |
Projekti 651 (Juliett) |
Projekti 629 (Golf)
Projekti 658, 658M, 658T, 658U (Hotel) | Projekti 659 (Echo I) | Projekti 675 (Echo II)
Projekti 667A "Navaga", "Nalim" (Yankee)
Projekti 667B "Murena" (Delta I) |
Projekti 667BD "Murena-M" (Delta II) |
Projekti 667BDR "Kalmar" (Delta III) |
Projekti 667BDRM "Delfin" (Delta IV)
Projekti 941 "Akula" (Typhoon)
Projekti 955 "Borei"