Porin portti

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Porin portti
Tiiliveistos etelästä katsottuna.
Tiiliveistos etelästä katsottuna.
Nimi Porin portti
Toinen nimi Tiiliveistos
Tekijä Per Kirkeby
Valmistumisvuosi 1993
Sijainti Eteläpuisto
Paikkakunta Pori
Koordinaatit 61.485223°N, 21.791745°E

Porin portti on vuonna 1993 paljastettu tanskalaisen kuvataiteilijan Per Kirkebyn veistos, joka sijaitsee Porin Eteläpuistossa. Se on ensimmäisiä ulkomaisen taiteilijan tekemiä julkisia veistoksia Suomessa.[1] Vuonna 2018 kuollut Kirkeby oli Pohjoismaiden merkittävimpiä kuvataiteilijoita, ja häntä on kutsuttu myös yhdeksi maailmansotien jälkeisen Euroopan tärkeimmistä taiteilijoista.[2]

Tiilestä muurattu neljä metriä korkea veistos muistuttaa neljään suuntaan avautuvaa porttia, jonka läpi pääsee myös kulkemaan. Se sijaitsee Eteläpuiston pohjoispäässä Porin keskustaa halkovien puistoakselien risteyksen tuntumassa. Etelä- ja Pohjoispuiston muodostaman puistokadun päissä ovat Emil Cedercreutzin veistokset Äestäjä ja Satakunnan karhu, joiden muodostamaa kokonaisuutta puiston keskilinjalle sijotettu Kirkebyn monumentti täydentää.[1] Veistos niveltyy osaksi lääninarkkitehti G. Th. Chiewitzin vuonna 1852 suunnittelemaa Porin keskustan ruutuasemakaavaa. Teoksen punaruskeat tiilet luovat myös mielleyhtymän Kokemäenjoen pohjoisrannan vanhoihin teollisuusrakennuksiin sekä uusgoottilaiseen Keski-Porin kirkkoon.[3]

Ajatus Porin keskustaan toteutettavasta tiiliveistoksesta syntyi keväällä 1991, jolloin Porin taidemuseossa oli esillä neljässä Pohjoismaassa kiertänyt retrospektiivinen Per Kirkebyn näyttely. Kirkeby tutustui kaupunkiympäristöön ja valitsi itse veistoksen sijoituspaikan.[3][4] Suunnitelma julkistettiin toukokuussa 1991,[1] ja rakennustyöt aloitettiin monien vaiheiden jälkeen elokuussa 1993. Porin kaupungin lisäksi sen kustannuksiin osallistuivat Satakunnan Kirjateollisuus ja Ylivieskan Tiili, jonka valmistamista tiilistä veistos muurattiin.[3][4] Varsinaisen muuraustyön tekivät Risto Jokisuo ja Arvi Linnainsaari.[5] Tiiliveistos paljastettiin 29. marraskuuta 1993,[3] jolloin se myös nimettiin epävirallisesti ”Porin portiksi”.[4]

Porin portissa on sekä arkitehtonisia että veistoksellisia elementtejä. Se jatkaa Kirkebyn aikaisemmin toteuttamaa avoimien rakenteiden sarjaa, johon liittyviä tiilisiä ulkoilmaveistoksia on eri puolilla Eurooppaa.[3][4] Kirkeby teki ensimmäiset tiiliveistoksensa jo 1960-luvun puolivälissä, mutta varhaisimmista suurin osa oli väliaikaisia näyttelyinstallaatioita.[1] Niissä voidaan nähdä vaikutteita Väli-Amerikan alkuperäiskansojen monumenteista. Kirkebyn tiiliveistoksia on luonnehdittu myös venäläisen Kazimir Malevitšin arkkitektonien perillisiksi.[6]

Kuvia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Valkonen, Markku: Per Kirkeby suunnitteli tiilimonumentin Poriin. Helsingin Sanomat, 4.5.1991, s. 18. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 11.5.2018.
  2. Tanskalainen taiteilijasuuruus Per Kirkeby on kuollut 10.5.2018. Etelä-Suomen Sanomat. Viitattu 11.5.2018.
  3. a b c d e Seppälä, Aarne (toim.): Kui? : porilaisen käsikirja, s. 135. Pori: Pori-Seura ry, 2007. ISBN 978-952-92302-8-0.
  4. a b c d Per Kirkebyn tiiliveistos Porin puistojen risteykseen. Helsingin Sanomat, 1.12.1993, s. 34. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 11.5.2018.
  5. Venäläinen, Anni; Ramstedt-Salonen, Mirja: Raskaissa saappaissa, lokin siivellä : Veistosvaellus (PDF) 2007. Porin taidemuseo. Arkistoitu 24.12.2013. Viitattu 11.5.2018.
  6. Valkonen, Markku: Kirkebyn maisemissa on barokin loistoa. Helsingin Sanomat, 4.5.1991, s. 22. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 11.5.2018.