Porin Mies-Laulu

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Porin Mies-Laulu on perinteikäs porilainen mieskuoro.

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Porin Mies-Laulu perustettiin vuonna 1945 kuoron pitkäaikaisen taiteellisen johtajan Professori Altti Järvisen aloitteesta. Kuoron juuret löytyvät Porin suojeluskunnan mieskuorosta, joka lakkautettiin vuonna 1944. Suurin osa Porin suojeluskunnan kuoron jäsenistä jatkoi lauluharrastustaan Porin Mies-Laulun riveissä.

Porin Mies-Laulu on esittänyt paljon suomalaista mieskuoromusiikkia ja tehnyt etenkin porilaisen säveltäjän Professori Selim Palmgrenin tuotantoa tutuksi.

Kuoro on koko toimintansa ajan konsertoinut aktiivisesti niin kotimaassa, kuin ulkomaillakin.

Vuonna 1969 kuoro perusti Porin Mies-Laulun poikakuoron, joka myöhemmin on irtaantunut kuoron yhteydestä ja kantaa nykyään nimeä Porin Poikakuoro.

Vuonna 1970 kuoron yhteyteen perustettiin seniorikuoro Vaarinlaulu, joka vietti keväällä 2010 40-vuotisjuhliaan.

Vuonna 2003 kuoro perusti Välimiehet nimisen nuorten miesten kokoonpanon nykyisen taiteellisen johtajan Guido Ausmaan aloitteesta.

Porin Mies-Laulun kunniajäsenten joukosta löytyvät mm. Professorit Heikki Klemetti ja Selim Palmgren.

Taiteellinen johto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Porin Mies-Laulu on siinä mielessä poikkeuksellinen kuoro, että sen johdossa on koko lähes 70-vuotisen historian aikana ollut vain kolme taiteellista johtajaa, sekä kolme varalaulunjohtajaa.

Kuoron taiteellinen johto kautta aikain[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taiteelliset johtajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Musiikin maisteri Guido Ausmaa: Kuoron taiteellinen johtaja 2000-

Varalaulunjohtajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Harri Keto: Kuoron varalaulunjohtaja 2009-, Seniorikuoro Vaarin Laulun johtaja 2009-
  • dir.mus. Joel Itäkylä: Kuoron varalaulunjohtaja 1965-1995, Seniorikuoro Vaarin Laulun toinen taiteellinen johtaja 1970-1996

Menestystä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Porin Mies-Laulu palkittiin mieskuoroliiton vuoden kuorona 1981.


Kuoron kvartetit ovat osallistuneet useisiin kvartettikilpailuihin valtakunnallisella ja alueellisella tasolla. Näistä kuoron palkintokaappiin on kertynyt lukuisia voittoja ja muita palkintosijoja.


Keväällä 2010 kuoro voitti kansainvälisen Leevi Madetoja -mieskuorokilpailun kansallisen sarjan. Kuoro sai samasta kilpailusta myös yleisradion palkinnon parhaasta Leevi Madetojan kappaleen tulkinnasta. Leevi Madetojan Ilta oli kilpailun kansallisen sarjan pakollinen kappale. Lisäksi kuoron taiteellinen johtaja Guido Ausmaa palkittiin kilpailun kansallisen sarjan parhaana kuoronjohtajana.


Viimeisimpänä ja toistaiseksi suurimpana kilpailusaavutuksena voidaan pitää kuoron menestystä kansainvälisessä Mundi Cantant-kuorokilpailussa Tšekin Olomoucissa vuonna 2011. Kuoron kokoonpanot palkittiin kilpailussa kahdella kullalla ja yhdellä hopealla. Kantakuoro voitti kilpailun mieskuorosarjan, Välimiehet palkittiin kamarikuorosarjassa hopealla ja Välimiehistä koottu kvintetti PML Välimiehet V.S. saavutti kultaa primavistasarjassa. Kantakuoro pääsi myös festivaalin finaaliin (Competition for the Absolute Festival Winner), johon valittiin kuusi parasta kuoroa kaikkiin kuorosarjoihin osallistuneiden 89:n kuoron joukosta. Kantakuoro sijoittui tässä finaalissa jaetulle kolmannelle sijalle.

Julkaisuja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuoron viimeaikaisia julkaisuja ovat:

  • Pöytälaulukirja KYLLÄ SAA – Pöytälauluja hyvässä seurassa
  • Porin Mies-Laulun Välimiesten VÄLI!AIKA-CD.
  • KONSERTISSA -CD sisältää taltiointeja Isänmaallisesta kirkkokonsertista

Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuoro esiintyi vuonna 2005 ohjaaja Timo Koivusalon elokuvassa Kaksipäisen Kotkan varjossa. Kuoro esittää elokuvassa laulun Miespolvien Marssi yhdessä Porin Poikakuoron kanssa.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]