Pooskerin saaristo

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Saanteen niemen koillisrantaa Pooskerin saariston Natura 2000 -alueella Ahlaisten Lanskatanlahdella lähellä Mäntykaria huhtikuussa 2016.

Pooskerin saaristo on Natura 2000 -suojelualue Merikarvialla ja Porin Ahlaisissa. Natura-alueen sisälle jää sekä mantereeseen työntyviä suojaisia lahtia että ulkosaariston puuttomia luotoja.[1] Metsähallituksen hallinnassa olevat osat Natura-alueesta ovat osa Selkämeren kansallispuistoa.[2]

Alueen eteläosan muodostaa Karvianjoen vesistöön kuuluva Ahlaistenjoen suisto.[1] Siihen liittyy kluuvijärven muodostava, maankohoamisen seurauksena merestä irti kuroutunut entinen merenlahti Mustalahti.[1][3]

Mustalahteen ja Ahlaistenjokisuistoon liittyy pohjoisessa osittain harjuaineksesta muodostuva, metsäinen, osin hiekkarantainen, luode–kaakko-suuntainen Saanteen eli Sandön niemi.[1][3] Sen jatkeena on ulkosaaristossa Merikarvian puolella samaan harjujaksoon kuuluva pitkä ja kapea Revelin saari.[1]

Merikarvian rannikon mantereen ja siihen maankohoamisen myötä kiinni kasvaneen Pooskerin saaren väliin jää kirkasvetinen ja matala mutta rehevä Pooskerinlahti joka muodostaa suojaisan fladan. Lisäksi Natura-alueeseen kuuluu Pooskerin saaren itärannan niemiä ja saaria lahden länsirannalla.[1]

Pooskerin luoteis- ja itäosissa on soraisia saaria, matalia ruovikkoisia lahtia ja katajaa kasvavia lehtoisia kumpareita sekä rantaniittyjä. Pooskerin luoteiskärjen viereen Isäntäviikin luona jää Pitkäkarin saari, jossa on sekä kalliota että lehtoa.[1]

Pohjoisessa Pooskerin edustalla olevat Peipunkarit ovat matalia, hiekkarantaisia mutta lohkareisia saaria, joilla esiintyy nummea, hietikkoa ja somerikkoa. Rehevyyttä tuovat rantojen rakkolevä- eli hauruvallit.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Vilén, Risto: Ahlaistenjokisuiston ja Mustalahden linnusto- ja viitasammakkoselvitys 2012. Porin Ahlaisten vedet –hanke ja Genius Loci Luonto- ja kulttuuripalvelut Ky, 2012. Julkaisun verkkoversio Genius Locin sivuilla (viitattu 10.4.2016).

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h Pooskerin saaristo 12.8.2013. Varsinais-Suomen ELY-keskus. Viitattu 10.4.2016.
  2. Vilén 2012: 3.
  3. a b Vilén 2012: 3–4.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]