Polyvinylideenikloridi
Polyvinylideenikloridi eli PVDC on halogenoituihin polyolefiineihin kuuluva polymeeri, jonka monomeeri on vinylideenikloridi. Polyvinylideenikloridilla on useita käyttökohteita.
Ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Polyvinylideenikloridi on termoplastinen polymeeri. Polymeerin molekyylimassa on tavanomaisesti 105 000–125 000 g/mol. Sen sulamispiste on 198–205 °C, mutta kuumennettaessa yli 125 °C se alkaa hajota muodostaen muun muassa vetykloridia. Polyvinylideenikloridin lasisiirtymälämpötila on -19– -11 °C. Yhdiste ei liukene veteen, mutta liukenee esimerkiksi tetrahydrofuraaniin ja ketoneihin. Kiteisyysaste vaikuttaa liukoisuuteen ja amorfinen polymeeri liukenee helpommin kuin kiteinen. Polyvinylideenikloridin kiteisyysaste vaihtelee huomattavasti valmistustavasta riippuen. Jos polymeerisula jäähtyy hitaasti, on tuote amorfinen. Hitaan jäähdytyksen seurauksena muodostuu kova ja korkeakiteinen polymeeri. Aine kestää hyvin useiden kemikaalien vaikutuksia. Sen tiheys on 1,67–1,94 g/cm3. Vesihyöry ja muut kaasut läpäisevät polyvinylideenikloridin huonosti.[1][2][3][4][5][6][7]
Valmistus ja käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Polyvinylideenikloridia valmistetaan vinylideenikloridista useimmiten radikaalipolymeroinnilla emulsiona tai suspensiona vedessä. Reaktio tapahtuu happamissa oloissa noin 60–80 °C:n lämpötilassa. Radikaali-initiaattorina reaktiossa käytetään niin epäorgaanisia kuin orgaanisiakin peroksideja ja katalyyttieinä Ziegler–Natta-katalyyttejä. Vinylideenikloridin lisäksi käytetään usein komonomeerejä, kuten vinyylikloridia, akryylinitriiliä tai akrylaatteja.[1][2][3][4][7]
Polyvinylideenikloridista valmistetaan erityisesti kalvoja ja kuituja. Niitä käytetään muun muassa elintarvikepakkauksissa, paperin pinnoittamiseen, suodatinmateriaaleina sekä köysien ja tekstiilien valmistamiseen.[1][2][3][4][5][6][7]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c Jukka Seppälä: Polymeeriteknologian perusteet, s. 188–189. 6. painos. Otatieto, 2005. ISBN 978-951-672-348-1.
- ↑ a b c Jérôme Vinas & Pierre Emmanuel Dufils: "Poly(Vinylidene Chloride)", teoksessa Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2012.
- ↑ a b c B. A. Howell & D. E. Beyer: "Vinylidene Chloride Polymers", teoksessa Encyclopedia of Polymer Science and Technology, John Wiley & Sons, New York, 2011.
- ↑ a b c Mary Eagleson: Concise encyclopedia chemistry, s. 855–883. Walter de Gruyter, 1994. ISBN 978-3-11-011451-5. (englanniksi)
- ↑ a b Tony Whelan: Polymer Technology Dictionary, s. 340–341. Chapman & Hall, 1994. ISBN 0-412-58180-9. (englanniksi)
- ↑ a b George Wypych: Handbook of Polymers, s. 661–663. ChemTech Publishing, 2022. ISBN 978-1-927885-96-3. (englanniksi)
- ↑ a b c Marianne Gilbert: Brydson's Plastics Materials, s. 427–432. Butterworth-Heinemann, 2017. ISBN 978-0-323-35824-8. (englanniksi)