Polyolefiini
Polyolefiini on polymeeri, jonka rakenne koostuu pitkästä hiilivetyketjusta. Polyolefiinien valmistuksessa monomeeri on alkeeni eli olefiini. Ryhmään kuuluvia polymeerejä ovat muun muassa polyeteeni, polypropeeni, poly-1-buteeni, polyisobuteeni, polymetyylipenteeni, polystyreeni ja polyvinyylikloridi. Polyolefiinit ovat valmistusmääriltään ja käyttökohteiltaan merkittävin polymeeriluokka.[1][2][3]
Ominaisuudet, valmistus ja käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Polyolefiinien ominaisuudet vaihtelevat runsaasti käytetystä alkeenimonomeeristä ja polymeerin moolimassasta riippuen. Nestemäisten tai vahamaisten polyolefiinien moolimassa on noin 300–600 g/mol, kun taas kiteisten polyolefiinimuovien moolimassa voi olla yli 3 000 000 g/mol. Polymeerin sivuketju vaikuttaa myös ominaisuuksiin. Jos sivuketju on pieni, kuten vety tai metyyliryhmä, on polyolefiini kiteinen. Pidemmät ja haarautuneet sivuketjut laskevat kiteisyysastetta. Polyolefiineilla on usein hyvä korkeiden lämpötilojen ja kemikaalien kesto.[1][2][3][4]
Yksinkertaisista pienistä alkeeneista valmistetaan polyolefiineja radikaalipolymeroinnilla. Katalyytteinä käytetään Ziegler–Natta-katalyyttejä, metalloseeneja tai kromitrioksidia. Monomeerinä voidaan käyttää vain yhtä alkeenia, kuten eteeniä, tai alkeenien seosta kuten esimerkiksi eteeni-propeenikumien tai eteenin ja norborneenin kopolymeerien valmistus. Polyolefiinin valmistustavalla on suuri vaikutus niiden ominaisuuksiin, esimerkiksi eri polyeteenilaadut. Rengasrakenteisista alkeeneista valmistetaan polyolefiineja renkaanavatumismetateesipolymeroinnilla.[1][2][3][4]
Vuonna 2013 polyolefiineja valmistettiin noin 150 miljoonaa tonnia. Käyttökohteita ovat muun muassa voiteluaineet, vahat, kumit, pakkaukset, kalvot, putket, kuidut ja kappaletavarat. Polyeteeni- ja -propeeni ovat valmistusmääriltään merkittävimmät polyolefiinit.[1][2][3][4]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d Jukka Seppälä: Polymeeriteknologian perusteet, s. 163–184. 6. painos. Otatieto, 2005. ISBN 978-951-672-348-1.
- ↑ a b c d Yury V. Kissin: "Olefin Polymers, Introduction", teoksessa Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2015.
- ↑ a b c d Thomas Scott, Mary Eagleson: Concise encyclopedia chemistry, s. 841, 873–874. Walter de Gruyter, 1994. ISBN 978-3-11-011451-5. (englanniksi)
- ↑ a b c Yury V. Kissin: "Polymers of Higher Olefins", teoksessa Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2015.