Pohjoisten kansojen instituutti

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
CommonNorthernAlphabet.JPG

Pohjoisten kansojen instituutti (ven. Институт Народов Севера) oli Leningradissa sijainnut tutkimuslaitos, jonka tavoitteena oli Neuvostoliiton pohjoisvähemmistöjä koskevien aiheiden tutkiminen. Yksi tutkimuslaitoksen avainhahmoista oli Vladimir Bogoraz, joka oli tunnettu tšuktšien parissa tehdystä tutkimuksestaan.

Tutkimuslaitos perustettiin vuonna 1930, sillä neljä vuotta aikaisemmin oli syntynyt mahdollisuus opiskella pohjoisten vähemmistöjen kieliä Leningradin valtiollisen yliopiston Itämäisten opintojen instituutissa. Vuoden 1929 loppuun mennessä laitoksen opettajat olivat alkaneet toimia yhdessä yhdistetyn pohjoiskansojen aakkoston luomiseksi[1] (ven. Единый северный алфавит) Neuvostoliiton pohjoispuolella asuvia kielivähemmistöjä varten. Tässä versiossa aakkostossa oli 32 latinalaista kirjainta, joista muutamalla oli tarkkeita. Käytännöllisistä syistä aakkostosta haluttiin kärsiä pois tarkkeelliset grafeemit, joten vuosi myöhemmin uusi versio valmistui. 13. joulukuuta 1930 instituutin Tieteellisten tutkimusten seuran presidiumi esitti yhdistetyn pohjoiskansojen aakkoston Neuvostoliiton Uuden aakkoston keskuskomitean tieteelliselle osastolle (ven. Всесоюзного центрального комитета нового алфавита). Sama elin käsitteli ehdotettua aakkostoa uudestaan 18. joulukuuta ja hyväksyi sen 23. helmikuuta 1931. Valistusasiain kansankomissariaatin tieteellinen osasto hyväksyi ehdotuksen samana vuonna toukokuussa.

Aakkostossa oli 39 kirjainta: 29 konsonanttia ja 10 vokaalia. Peruskirjainten lisäksi olivat myös tarkkeelliset kirjaimet, jotka osoittivat liudennusta, pituutta ja aspiraatiota. Heti aakkoston hyväksymisen jälkeen laajamittainen ja järjestelmällinen julkaisukampanja käynnistettiin. Instituutissa noin 300 asiantuntijaa työskentelivät vuodesta 1939 vuoteen 1949.

Lopulliset periaatteet oikeinkirjoitusten muodustamiseen pohjoisille kansoille tehtiin ensimmäisessä pan-venäläisessä konverenssissa Pohjoisten kansojen kielten ja kirjoittamisen kehitys. Leningradin INS:ssa piätetyn konferenssin onferenssin osallistujat edustivat Narkomprosa, Komitet Severaa (Presidium VCIK), VSNTL:n CK Novogo Alfavita SSSR, ja kustantamo Učpedgiz. Itse konferenssin työhön osallistuivat kansallisten pohjoisten piirien, paikallisten pohjoisten lautakuntien, SK VLKSM:in, Neuvostoliiton Tiedeakademian, Leningradin historiallis-kielitieteellisen laitoksen, ja Herzenin pedagogisen instituutin pohjoisten kansojen oaston edustajat. Alustava työ tehtiin INS:ssä.

Konferenssi päätti tehdä oikeinkirjoituksia kaikkiaan 16:lle kielelle, ja hankkia niille kirjoja vallankumouksen 15-vuotispäivän kunniaksi:

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Алькор (Кошкин), Я. П.: Письменность народов Севера. Ленинград: Институт Народов Севера, 1932. (venäjäksi)
  • Алавердова, К.: Язык и письменность народов СССР. Стенографический отчет 1-го Всесоюзного пленума Научного совета ВЦК НА 15-19 февраля 1933 г.. ВЦК НА, 1933. (venäjäksi)
  • Isa(y)ev, M.I.: National Languages in the USSR: problems and solutions. Moscow: Izdatel’stvo Progress, 1977. (englanniksi)
  • Цинциус, В. И.: Родной язык в начальных школах народов Крайнего Севера. Ленинград: , 1958. (venäjäksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Grenoble, Lenore A. ja Lindsay J. Whaley: Saving Languages: An Introduction to Language Revitalization, s. 73. Cambridge: Cambridge University Press, 2006. (englanniksi)