Pitkäjärvi (Petsamo)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Pitkäjärvi oli kylä Suomeen vuosina 1920–1944 kuuluneen Petsamon kunnan länsiosassa, Neuvostoliitolle sodan jälkeen luovutetulla alueella. Pitkäjärvi sijaitsi Paatsjoen laajentuman Pitkäjärven etelärannalla. Pitkäjärven naapurikyliä olivat pohjoisessa Salmijärvi ja Menikka sekä etelässä Vouvatusjärvi. Lännessä Pitkäjärvi rajoittui Norjaan, sillä valtakunnan raja kulki Paatsjokea pitkin. Valtioneuvoston vuonna 1930 vahvistaman Petsamon uuden kyläjaon mukaan Pitkäjärven kyläkuntaan tulivat kuulumaan Pitkäjärven ja Vouvatusjärven kylät.[1] Nykyisin Pitkäjärven alueella ei ole asutusta.

Kyläkuva[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jäämerentie kulki kylän kautta.[2] Omaa koulua Pitkäjärvellä ei ollut. Petsamon ensimmäisessä koulupiirijaossa vuonna 1921 Pitkäjärvi kuului Salmijärven koulupiiriin. Pitkäjärven pohjoispuolelle Menikkaan perustettiin koulu vuonna 1931 ja eteläpuolelle Höyhenjärvelle vuonna 1932[3]

Väestö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 1929 henkikirjoituksen mukaan Pitkäjärvellä oli silloin 61 asukasta, jotka olivat kaikki suomalaisia.[1]

Asukasluvun kehitys:

  • 32 (1921)[4]
  • 66 (1925)[4]
  • 61 (1929)[1]
  • 53 (1930)[4]
  • 79 (1935)[4] (yhdessä Vouvatusjärven kanssa)
  • 90 (1939)[4] (yhdessä Vouvatusjärven kanssa)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Onnela Samuli & Vahtola Jouko (toim.): Turjanmeren maa, Petsamon historia 1920–1944. Rovaniemi: Petsamo-Seura r.y., 1999. ISBN 952-91-0873-7.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Kuusikko Kirsi: Petsamolainen yhteiskunta, s. 125-126. Teoksessa: Vahtola Jouko & Onnela Samuli (toim.) Turjanmeren maa, Petsamon historia 1920–1944. Rovaniemi: Petsamo-seura, 1999. ISBN 952-91-0873-7.
  2. Petsamon kartta. Maanmittauslaitos, 1943.
  3. Rahkola Hilkka: Petsamon kansakoulut, s. 381 & 397. Teoksessa: Vahtola Jouko & Onnela Samuli (toim.) Turjanmeren maa, Petsamon historia 1920–1944. Rovaniemi: Petsamo-seura, 1999. ISBN 952-91-0873-7.
  4. a b c d e Onnela 1999, s. 107–108