Pirkko-Liisa Perttula
Pirkko-Liisa Perttula (s. Mörsky, aik. Tiitinen[1], s. 7. joulukuuta 1955 Kemi) on toimittaja-kirjailija, jonka teoksiin kuuluu koululaisvitsi- ja kauhujuttu-, sananlasku- ja aforismikokoelmia. Perttula on koulutukseltaan lastentarhanopettaja. Hänen kirjojaan on myyty jo yli miljoona kappaletta.
Koululaisvitsien keräämiseen hän sai innoituksen työskennellessään aikanaan koululaisten iltapäiväosastolla ja kuunnellessaan lasten juttuja. Juttujen muistiinmerkitsemisen ja työstämisen hän aloitti 1980-luvulla. Nykyisin yhteys lapsiin ja nuoriin säilyy oman tyttären ja muiden läheisten lasten kautta.
Pirkko-Liisa Perttulalle on vuosien keräilyharrastuksen myötä kertynyt laaja kokoelma muun muassa vanhoja postikortteja, kiiltokuvia ja paperinukkeja. Keräilyn lisäksi hän harrastaa käsitöitä, kokkailua ja kaikenlaista liikuntaa. Myös kirjallisuus, kielet ja elokuvat kuuluvat hänen harrastuksiinsa.
Koululaisvitsikirjat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Haisunäätä mikroaaltouunissa, Otava 1991
- Rakastunut ranskanperuna, Otava 1992
- Merisairas turisti, Otava 1993
- Itsepäinen lumihiutale, Otava 1994
- Lapamato rullaluistimilla, Otava 1995
- Turbomummo tukisukissa, Otava 1996
- Hullu lehmä hiihtohississä, Otava 1997
- Sisäsiisti sipuli, Otava 1998
- Meganaurut: 2000 koululaisvitsiä (Otava 1998, ISBN 951-1-15109-6) – kirja sisältää vitsikirjat Haisunäätä mikroaaltouunissa, Rakastunut ranskanperuna, Merisairas turisti, Itsepäinen lumihiutale, Lapamato rullaluistimilla
- (kääntänyt viroksi Ende Üllar nimellä Meganaer: 2000 nalja, Sinisukk 2001, ISBN 9985-73-296-0)
- Kuuluisa kumiperuna, Otava 1999
- Silli sauvakävelyllä, Otava 2000
- Aneeminen verilettu, Otava 2001
- Lentävä kalapuikko, Otava 2002
- Likinäköinen liituorava, Otava 2003
- Hölmistynyt herkkukurkku, Otava 2004
- Täit tukkanuottasilla, Otava 2005
- Rusina ramppikuumeessa, Otava 2006
- Kolme pientä betoniporsasta, Otava 2007
- Hevarihiiri kuokkavieraana, Otava 2008
- Hai haarukassa, Otava 2009
- Torakka tähtisateessa, Otava 2010
- Lunttaava laiskiainen, Otava 2011
- Vilustunut lumiukko, Otava 2012
- Hamsterin hymypatsas, Otava 2013
- Tarmokas terrieri trampoliinilla, Otava 2014
- Hissukka hirmulisko, Koululaisen parhaat naurut 2016-2017, Otava 2016
Koululaisvitsikirjat on kuvittanut Timo Huhtala.
Kelvottoman koululaisen käsikirjat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kelvottoman koululaisen käsikirja, Otava 2000
- Kelvoton koululainen lätkässä, Otava 2001
- Kelvoton koululainen vaihtaa vapaalle, Otava 2003
- Kelvoton koululainen järjestää kemut, Otava 2004
- Kelvoton koululainen, selitysten mestari, Otava 2006
Kirjat on kuvittanut Juha Roikonen.
Hassunkuriset arvoitukset päiväkoti-ikäisille ja pikku koululaisille
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kultakala karusellissa, Otava 2001
- Sammakko hammaslääkärissä, Otava 2006
Kirjat on kuvittanut Juha Roikonen.
Kauhujuttukirjat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kuolleet eivät kurkistele, Otava 1995
- Kehtolaulu luurangolle, Otava 1996
- Puhelias pääkallo, Otava 1997
- Hirveä Halloween, Otava 1999
- Lue jos uskallat – 210 karmivaa tarinaa, yhteisnide, Otava 2001
Kirjat on kuvittanut Sami Toivonen.
- Vampyyrin vapaailta, Otava 2002
- Musta käsi ja 69 muuta karmivaa tarinaa, Otava 2005
Kirjat on kuvittanut Marko Turunen.
- Kummitusperhe Kammoset, Otava 2008
- Kummitusperhe Kammoset ja kevättä kylkiluissa, Otava 2009
- Kummitusperhe Kammoset kesälaitumilla, Otava 2010
- Kummitusperhe Kammoset koulutiellä, Otava 2011
Kirjat on kuvittanut Juhana Salakari.
Muut kirjat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Rakkaus on ihana tauti, Otava 1993
- Koiramainen olo, Otava 1993
- Jokaisella on heikkoutensa, Otava 1994
- Lapsuuden muistokirja, Otava 1994
- Viheltää, muttei puhu, Otava 1995
- Mankeliin menossa, Otava 1995
- Sinun tähtesi, Otava 1995
- Muistojen kultaa, Otava 1995
- Elämä on nonstop, Otava 1996
- Kaikki se kestää, Otava 1996
- Onnea nyt, onnea aina, Otava 1997
- Pojat - käsikirja kiinnostuneille, Otava 1997
- Tytöt - käsikirja kiinnostuneille, Otava 1998
- Pullon henki ei haise, Otava 1998
- Työn iloa! Otava 1998
- Ravatti rutussa, Otava 1998
- Kasva isoksi ja iloiseksi, Otava 1999
- XS-kirja sinulle, Otava 1999
- Samassa veneessä, Otava 1999
- Älä menetä epätoivoasi, Otava 1999
- Oli synkkä ja myrskyinen avioliitto, Otava 2000
- Tytöt ja pojat: Käsikirja kiinnostuneille. (Sisältö: Tytöt, käsikirja kiinnostuneille (1998). Pojat, käsikirja kiinnostuneille (1997). Kuvittanut Tiina Paju. Kääntökirja) Helsingissä: Otava, 2001. ISBN 951-1-17234-4.
- Elämä mullin mallin, Otava 2001
- Minäkö keski-ikäinen nainen? Otava 2002
- Oikotie onneen, Otava 2002
- Minäkö keski-ikäinen mies? Otava 2002
- Maailman makein possu, Otava 2003
- Aurinkoinen mieli, Otava 2004
- Sydän heittää kärrynpyörää, Otava 2004
- Hurttahuumoria, Otava 2005
- Tyttöjen kesken, Otava 2005
- Poinzi - kunnon opas koululaisille, Otava 2007
- Elämä on sementtitrampoliini – Arkipäivän aforismeja, Otava 2007
- Tuhmat jutut, Otava 2007
- Hepparallaa, tietopaketti heppahöperöille, Otava 2008
- Hauvahauskaa, Otava 2009
- Kesämökkihöperon lomakirja, Otava 2009
- Hyvin pyyhkii, Otava 2010
- Harmaat pantterit, Otava 2011
- Puumanaisia ja kulkukolleja, Otava 2012
- Karmivaa! Yök! Otava 2013
- Koko perheen kesähupia, Otava 2014
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Juntti, Pekka: Voi vitsi, kuka tää on?. Aamulehti, 4.2.2017, s. B8–B9.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Otava: Pirkko-Liisa Perttula
- Terhi Pietikäinen: Kirjailija siirtyi kouluhuumorista K18-vitseihin. Helsingin Sanomat 1.10.2007.