Piippolimakotilo
| Piippolimakotilo | ||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| ||||||||||||||
Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen [1] 
| ||||||||||||||
| Tieteellinen luokittelu | ||||||||||||||
| ||||||||||||||
| Kaksiosainen nimi | ||||||||||||||
| Lymnaea stagnalis (Linnaeus, 1758) | ||||||||||||||
| Katso myös | ||||||||||||||
 Piippolimakotilo Commonsissa
|
Piippolimakotilo (Lymnaea stagnalis) on suurin Suomessa esiintyvä vesikotilolaji. Sen kuori on suippo, teräväkärkinen, 25-50 mm pitkä. Elävänä kotilo on tummahko; tyhjänä kuori on kiiltävän kellanruskea ja osittain läpikuultava. Vartalo on kellanharmaa.[2]
Piippolimakotilo on yleinen rehevissä järvissä, lammikoissa ja vähäsuolaisissa merenlahdissa. Se liikkuu vesikasveja myöten ja nousee välillä pintaan hengittämään. Se syö leviä, vihreitä lehtiä, lampipolyyppeja, myös kalanraatoja yms. Sitä on kutsuttu myös isolimakotiloksi.
Piippolimakotilon kutua uistinvidan kelluslehden alapinnalla.
Piippolimakotiloita esiintyy koko Euroopassa, Aasian pohjoisosissa ja Pohjois-Amerikassa.[2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Budha, P.B., Dutta, J. & Daniel, B.A.: Lymnaea stagnalis IUCN Red List of Threatened Species. Version 2014.2. 2010. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 8.8.2014. (englanniksi)
- ↑ a b ARKive
