Pihlajaveden erämaakirkko

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Pihlajaveden erämaakirkko
Pihlajaveden erämaakirkko
Pihlajaveden erämaakirkko
Sijainti Pihlajavesi, Keuruu
Koordinaatit 62°21′48″N, 024°21′30″E
Seurakunta Keuruun seurakunta
Rakentamisvuosi 17801782
Suunnittelija Matti Pärnä-Åkerblom
Materiaali puu
Haus LennartHell.svg
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla

Pihlajaveden erämaakirkko (eli vanha kirkko) on Keuruun Pihlajavedellä sijaitseva 17801782 rakennettu puukirkko.[1] Kirkon on suunnitellut tunnettu kirkonrakentaja Matti Pärnä-Åkerblom. Kirkko on muodoltaan pitkäkirkko, jota on muovattu jonkin verran ristikirkon kaltaiseksi. Kirkon länsipäässä on tapulimainen torni, jonka huipulla olevaan viiriin on kirjattu vuosiluku 1780. Kirkko ei ole täysin alkuperäisessä asussaan, koska osa alkuperäisistä rakenteista käytettiin 1870-luvulla rakennettuun uuteen kirkkoon. Seinät ja ulkokatto jätettiin kuitenkin paikoilleen ja kirkko entisöitiin nykyiseen asuunsa 1930-luvulla.

Kirkossa järjestetään kesäisin jumalanpalveluksia ja konsertteja. Kirkko on myös suosittu vihkikirkkona. Talviaikaan kirkko on käytössä vain poikkeustapauksissa.

Kirkon perustaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pihlajaveden erämaakirkon alttari

Kirkon rakentamista esittivät seurakunnalle vuonna 1778 kymmenen taloa ja neljä torppaa, jotka vetosivat pitkään kirkkomatkaan. Lupaa kirkon rakentamiselle ei myönnetty, mutta saarnahuone saatiin rakentaa. Emäseurakunta ei suostunut rahoittamaan kirkon rakentamista vaan seurakuntalaiset myivät viljaa ja tervaa varojen keräämiseksi.

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirkkoherra Abraham Indrenius nuorempi antoi 1782 tuomiokapitulille selityksen saarnahuoneen valmistumisesta. Pyytämiensä lisätietojen jälkeen kapituli tuli siihen tulokseen, että rakennus on pikemminkin kirkko kuin saarnahuone ja antoi Indreniukselle huomautuksen. Tuomiokapituli kanteli asiasta Vaasan läänin maaherralle Krabbelle, jotta muuallakin esiintynyt vastaava omavaltaisuus saataisiin loppumaan. Vaikka kirkkoa ei ollut vihitty, sitä käytettiin kuitenkin vuoteen 1787 asti, jolloin vihkiminen jumalanpalveluspaikaksi lopulta toimitettiin ja pihlajavetiset saivat oman kirkon. 1820-luvulle asti Pihjalajavedellä ei ollut omaa pappia, vaan Keuruun papit kävivät pitäjässä joka kolmas tai neljäs pyhä. Ensimmäinen Pihlajaveden oma pappi oli kappalainen Anders Johan Gummerus.

Kirkkoa ympäröivän kiviaidan reunustama hautausmaa vihittiin käyttöön ennen kirkon vihkimistä vuonna 1785. Hautausmaa oli 1830-luvulla hautausmaan tarkastajien mielestä niin ahdas, vesipohjainen ja kivinen, että haudata voitiin vain kirkon toiselle puolelle noin kahden kyynärän eli 119 senttimetrin syvyyteen. Hautausmaa oli kuitenkin pääasiallisesti käytössä 1870-luvulle asti. Viimeisimmät haudat ovat 1900-luvun alusta. Kirkon ympärille on haudattu runsaasti punatautiin ja nälkään kuolleita. Kymmeniä vanhoja puuristejä on kerätty talteen kirkon sivueteiseen, ja Keski-Suomen museo on ne kuvannut.

Kirkon rakentamisen aikana yksi rakennusmiehistä menetti henkensä pudottuaan kirkon katolta. Hänet tiettävästi haudattiin putoamispaikalle pääoven eteen, portin oikealle puolelle. Kerrotaan siunauksen toimittaneen papin vakuuttaneen, ettei hautakumpu tulisi koskaan laskeman – se on jäljellä vieläkin, osittain käytävällä.

Kirkon seinässä on nähtävissä penkissä istuneen kirkkokansan hahmot. Selitystä kirkon hahmojen synnylle ei tunneta, mutta niiden on arveltu syntyvän kirkkokansan nojatessa seiniin.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Jarmo Paananen: Pihlajaveden vanha erämaakirkko kevät 1997. Pihlajavesi. Viitattu 20.8.2009.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]