Pihatatar

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Pihatatar
Polygonum aviculare 4.JPG
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Caryophyllales
Heimo: Tatarkasvit Polygonaceae
Suku: Pihatattaret Polygonum
Laji: aviculare
Kaksiosainen nimi

Polygonum aviculare
L.

Katso myös

 Wikispecies-logo.svg Pihatatar Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Pihatatar Commonsissa

Pihatatar (Polygonum aviculare) on nurmikoilla kasvava vaatimaton ruohovartinen yksivuotinen tatarkasvi. Se on Suomessa muinaistulokas. Pihatattarella on lukuisia alalajeja, joista viittä tavataan Suomessa: isopihatatar (Polygonum aviculare ssp. aviculare), pohjanpihatatar (Polygonum aviculare ssp. boreale), suippupihatatar (Polygonum aviculare ssp. rurivagum), kaitapihatatar (Polygonum aviculare ssp. neglectum) ja tannerpihatatar (Polygonum aviculare ssp. microspermum).[1][2]

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varsi ja lehdet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pihatattaren varret ovat 10–40 senttimetriä korkeita, mutta joskus metrinkin pitusia. Ne ovat suikertavia tai kohenevia, tyviosasta nivelikkäinä, usein haarovina versoina. Sen. Sen kierteisesti kasvavat lehdet ovat 3–20 millimetriä pitkiä. Niissä on 3–12 millimetriä pitkä korvaketuppi. Lehtilapa on muodoltaan pitkän soikea ja suikea tai vastapuikea, väriltään vihreästä–harmaanvihreään. Lehtilaita on ehyt.[1][2]

Kukat ja hedelmä [muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pihatatar kukkii kesä–syyskuussa. Sen kukinnot kasvavat lehtihangoista pieninä harsuina tähkämäisinä viuhkoina joissa on 3–8 kukkaa. Kukat ovat pieniä noin 2,5–5,5 millimetriä millimetrin pitkiä ja väriltään valkoiset, punavalkeat tai punaiset. Kehälehtiä on viisi joista kaksi sisempää muita pienempiä. Emiö muodostuu komesta yhteen kasvaneesta lehdestä. Emin vartaloita on kolme. Heteitä on 5–8.[1][2]

Hedelmä on kolmisärmäinen ruskea pähkylä.[1][2]

Levinneisyys ja kasvupaikat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pihatatarta tavataan Pohjoismaissa tunturialueita lukuun ottamatta, muualla Euroopassa, Pohjois-Afrikassa, sekä Venäjällä ja Pohjois-Amerikassa samoilla leveysasteilla.[3]

Pihatattaren siemenet vaativat valoa joten sen kasvupaikat ovat auvoimia paikkoja.[1] Se kasvaa muun muassa joutomailla, pelloilla, pihoilla, merenrannoilla, tienvarsilla.[1][2][4] Pihatatar kasvaa pientareilla ja nurmikon seassa. Se kestää hyvin tallaamista.[1]

Muita nimiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pihatatarta on kutsuttu myös jäsenheinäksi, kananruohoksi, kartanoheinäksi, kusiruohoksi, pihanurmeksi ja sianheinäksi.[4] Sen ruotsinkielinen nimi trampört, tallausyrtti, kertoo kasvin tallauksen sietämisestä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g Pihatatar Polygonum aviculare -ryhmä LuontoPortti. Viitattu 27.8.2020.
  2. a b c d e Pihatatar Polygonum aviculare Pinkka – Lajintuntemuksen oppimisympäristö. Viitattu 27.8.2020.
  3. Anderberg, Arne: Den virtuella floran Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 24.7.2007. (ruotsiksi)
  4. a b Pihatatar Farmit. Viitattu 24.7.2007.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä kasveihin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.