Pfitzner–Moffatt-hapetus
Pfitzner–Moffatt-hapetus eli Moffatt-hapetus on kemiallinen reaktio, jossa dimetyylisulfoksidin ja disykloheksyylikarbodi-imidin seos hapettaa primäärisen alkoholin aldehydiksi ja sekundäärisen aldehydin ketoniksi. Reaktio on saanut nimensä keksijöidensä K. E. Pfitznerin ja J. G. Moffattin mukaan. He raportoivat reaktion ensimmäisen kerran vuonna 1963.[1][2]
Reagenssit ja mekanismi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pfitzner–Moffatt-hapetuksella voidaan hapettaa primääriset alkoholit aldehydeiksi ilman ylihapettumista karboksyylihapoiksi. Sekundääriset alkoholit reagoivat ketoneiksi. Reaktiossa hapettimena toimii dimetyylisulfoksidin ja disykloheksyylikarbodi-imidin seos happamissa olosuhteissa. Happona käytetään usein fosforihappoa tai dikloorietikkahappoa.[1][2][3]
Pfitzner–Moffatt-hapetuksen reaktiomekanismin ensimmäisessä vaiheessa nukleofiilinen dimetyylisulfoksidi reagoi elektrofiilisen disykloheksyylikarbodi-imidin kanssa muodostaen vielä elektrofiilisemman sulfoksoniumionin. Nukleofiilinen alkoholi reagoi tämän sulfoksoniumionin kanssa substituutioreaktiolla, jossa lähtevänä ryhmänä toimii disykloheksyyliurea ja muodostuu uusi sulfoksoniumioni. Tästä sulfoksoniumionista muodostuu molekyylinsisäisten protoniensiirtojen jälkeen sulfoniumylidi. Tämä sulfoniumylidi hajoaa karbonyyliyhdisteeksi ja dimetyylisulfidiksi.[1][3][4]
.svg)
Pfitzner–Moffatt-hapetuksen huonoja puolia ovat reaktion vaatimat voimakkaasti happamat olosuhteet, mikä voi estää happoherkkien alkoholien hapetuksen reaktiolla, homoallyyliset alkoholit voivat toisiintua muodostaen konjugoidun karbonyyliyhdisteen ja sivutuotteena muodostuva disykloheksyylikarbodi-imidi voi olla vaikeasti erotettavissa halutusta aldehydistä tai ketonista. Reaktion saanto on yleensä korkeintaan kohtalainen.[3][4]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c Michael B. Smith & Jerry March: March's Advanced Organic Chemistry, s. 1448. John Wiley & Sons, 2013. ISBN 9780470462591. (englanniksi)
- ↑ a b Susan Budavari (päätoim.): Merck Index, s. ONR-70. 12th Edition. Merck & Co., 1996. ISBN 0911910-12-3. (englanniksi)
- ↑ a b c Michael B Smith: Organic Synthesis, s. 243–245. Academic Press, 2011. ISBN 9781890661403. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 23.3.2016). (englanniksi)
- ↑ a b Jie Jack Li, E. J. Corey: Name reactions for functional group transformations, s. 298. Wiley-Interscience, 2007. ISBN 978-0-471-74868-7. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 23.3.2016). (englanniksi)