Petri Kuljuntausta

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Petri Kuljuntausta äänittämässä metroaseman ääniä.

Petri Kuljuntausta (s. 28. helmikuuta 1961 Tampere)[1] on suomalainen säveltäjä, muusikko ja äänitaiteilija, jonka musiikkia on julkaistu Suomen ohella muun muassa Australiassa, Englannissa ja Yhdysvalloissa. Hän on kirjoittanut myös kolme kirjaa elektronisesta musiikista ja äänitaiteesta,[2][3][4] kuten On-Off, joka on ensimmäinen kokonaisesitys suomalaisen elektronisen musiikin ilmiöistä ja kehittymisestä. [5]

Petri Kuljuntaustalle myönnettiin taiteen valtionpalkinto vuonna 2005. Kuljuntausta käyttää teoksissaan sekä sähköisiä instrumentteja että luonnon ja urbaanin ympäristön ääniä. Hänen teoksiaan on julkaistu myös osana kokeellisia elokuvia tai yhteistyössä kuvataiteilijoiden ja tanssijoiden. Kuljuntausta on toiminut myös äänitaiteeseen erikoistuneen Äänen Lumo ry:n hallituksessa, jota hän on ollut perustamassa vuonna 1995.[5]

Julkaisuja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • On-Off, Like & Kiasma 2002.
  • Äänen extreme, Like 2006.
  • First Wave, Like 2008.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Mononen, Sini: Korvat aukeavat galleriassa – Petri Kuljuntausta perusti Helsinkiin aniharvinaisen äänitaiteen gallerian. Helsingin Sanomat, 17.8.2012. Artikkelin verkkoversio Viitattu 17.8.2012.
  2. http://www.aureobel.com/petrikuljuntausta
  3. Organised Sound nr 8, 2003 (Review)
  4. International Who's Who in Classical Music 2003
  5. a b Opetusministeriö, Taiteen valtionpalkinnot 2005 Viitattu 27.11.2009

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]