Peter Paul Koprowski

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Peter Paul Koprowski (s. 24. elokuuta 1947 Lodz) on puolalaissyntyinen, kanadalaistunut säveltäjä ja pianisti. Hän on saanut vahvoja vaikutteita renessanssin aikana vaikuttaneilta Johannes Ockeghemilta ja Josquin Despreziltä, mutta myös Karol Szymanowskilta, joka uskoi vanhojen ja uusien vaikutteiden yhdistelemiseen.[1]

Koprowski opiskeli vuoteen 1969 saakka Krakovassa. Suoritettuaan opintoja Nadia Boulangerin johdolla hän muutti Kanadaan vuonna 1971 ja pääsi sävellyksen tohtorikoulutettavaksi Toronton yliopistossa. Hän on opettanut McGillin yliopistossa ja Länsi-Ontarion yliopistossa. Hän on myös toiminut Banff-keskuksen nimikkosäveltäjänä. Samassa asemassa hän toimi 1980-luvun lopussa Kanadan oopperayhtiössä, jolle hän sävelsi oopperan Dulcitius. Pianolle ja orkesterille sävelletty teos Souvenirs de Pologne (1983) syntyi ensimmäisen Kanadaan muuton jälkeen tehdyn Puolan-matkan innoittamana.[1]

Koprowski voitti Jules Léger -palkinnot teoksillaan Sonnet for Laura (huilulle ja pianolle, 1989) ja Puhallinkvintetto (1994). Hän on tehnyt kymmenittäin tilaustöitä ja säveltänyt muiden teostensa ohessa konserttoja sekä sinfonioita. Alttoviulukonsertto toi Koprowskille Juno-palkintoehdokkuuden vuonna 2002.[1]