Peter Holmberg (fyysikko)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Peter Edvin Holmberg (27. kesäkuuta 1938 Helsinki23. toukokuuta 2018 Helsinki[1]) oli suomalainen fyysikko ja professori.[2]

Holmberg opiskeli fysiikkaa Helsingin yliopistossa ja väitteli tohtoriksi vuonna 1967. Hän työskenteli 1960-luvulla muun muassa atomienergiakomission palveluksessa, vuosina 1970–1974 Oulun yliopiston fysiikan apulaisprofessorina ja vuosina 1974–2001 Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan fysiikan apulaisprofessorina sekä HYKSin säteilyhoitoklinikan johtavana fyysikkona. Hän oli myös Åbo Akademin fysiikan dosentti 1986–2006.[2]

Päivätyönsä ohella Holmberg hoiti useita luottamustahtäviä kotimaassa ja Pohjoismaissa, muun muassa Suomen Fyysikkoseurassa 1960–1990-luvulla (puheenjohtajana 1980–1982) ja Nordisk förening för klinisk fysik -yhdistyksessä sekä Pohjoismaisen Säteilysuojeluseuran hallituksessa.[2] Hän julkaisi oppi- ja tietokirjat mukaan luettuna noin 500 tieteellistä kirjoitusta erityisesti ydinfysiikan ja lääketieteellisen fysiikan sekä fysiikan historian alalta.[3]

Julkaisuja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Investigations of excited nuclear states (1967)
  • Biotieteiden fysiikka ja säteilyfysiikka (1988)
  • The History of Physics in Finland (1992)
  • Füüsika 1–3: Üldkursus näidetega bioloogiast ja meditsiinist (1997–1999)
  • Galenos: Ihmiselimistö kohtaa ympäristön (2001)
  • Santorius: Biotieteiden fysiikka (2002)
  • Viktor Theodor Homén: Vetenskapsman och politiker (2005)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kuolinilmoitus. Hufvudstadsbladet 3.6.2018, s. 44.
  2. a b c Ellonen, Leena (toim.): Suomen professorit 1640–2007, s. 186–187. Helsinki: Professoriliitto, 2008. ISBN 978-952-99281-1-8.
  3. Vem och vad 1996, s. 188. Helsingfors 1996. ISBN 951-50-0800-X

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]