Pekka Toropainen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Pekka Toropainen (17. elokuuta 1890 Rääkkylä7. huhtikuuta 1957 Helsinki)[1] oli suomalainen ravintoloitsija.[2][3]

Toropainen aloitti ravintola-alalla Viipurissa jo vuonna 1905. Viipuriin Toropainen saapui synnyinpaikastaan Rääkkylästä. Tehtyään sekalaisia töitä muutamia vuosia hän tuli eteisvahtimestariksi Kansallisklubille vuonna 1908 ja vuotta myöhemmin biljardimarkööriksi samaan paikkaan ja sitten lähivuosiksi Hotel Viborgiin. Tarjoilijaksi hän siirtyi vuonna 1915.[3]

Vuonna 1919 Toropaiselle tarjoutui tilaisuus Viipurin Seurahuoneen ostamiseen, hän myös hankki sen ja piti sitä hallussaan neljä ja puoli vuotta. Ravintolanpidon hän aloitti vappuna 1920. Hän omisti muun muassa Viipurissa ravintola Espilän, Pyöreän tornin ravintolan (vuodet 1925–1927) ja Viipurin Kaupunginteatterin ravintolan (vuodesta 1936) sekä Sortavalassa Seurahuoneen. Toropainen muutti talvisodan jälkeen Helsinkiin. Täällä hän osti vuonna 1940 hotelliravintola Hansan ja piti siinä liikettä noin viisi vuotta. Hän myös jatkoi helmikuusta 1941 alkaen Pohjoisella Rautatienkadulla Viipurista siirretyn ravintola Espilän toimintaa.[2][4][5][3] Fennia oli myös hänen hallussaan vuodesta 1945 noin viisi vuotta.[3]

Jatkosodan aikana Toropainen alkoi kunnostuttamaan Viipuriin uutta hotellia ja ravintolaa, Knut Possea. Sitä ei kuitenkaan ehditty koskaan avaamaan yleisölle. Toropaisen liikeyrityksiä oli myös Kajaanin Seurahuone, joka avautui kesäkuussa 1947.[3]

  1. Kuolinilmoitus, ravintoloitsija Pekka Toropainen, Helsingin Sanomat, 1957, No 97, sivu 2, julkaistu 9.4.1957
  2. a b Pekka Toropainen 60 vuotta, Laatokka, 13.08.1950, nro 183, s. 3, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
  3. a b c d e Muistokirjoitus, Kuolleita: Johtaja Pekka Toropainen, Uusi Suomi, 1957, No 97, sivu 16, julkaistu 9.4.1957
  4. Huomioita, Laatokka, 05.05.1945, nro 102, s. 2, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
  5. Jubilerande restauratör, Hufvudstadsbladet, 03.05.1945, nro 117, s. 6, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot