Parrasvalot (kappale)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
”Parrasvalot”
Singlen ”Parrasvalot” kansikuva
Singlen tiedot
 Albumilta Loisto
 Äänitetty  2009
 Julkaistu 27. tammikuuta 2010[1]
 Formaatti CDS, digitaalinen lataus
 Tuottaja(t) Mikko Kangasjärvi ja Jari Latomaa
 Tyylilaji suomirock
 Levy-yhtiö Poko Rekords
Yön muut singlet
Kiitos ja kunnia
2009
”Parrasvalot”
2010
Onnen hohteessa
2011

Parrasvalot on tammikuussa 2010 ilmestynyt Yön single, joka on julkaistu Loisto-albumilta. Se sisältää kappaleen single- ja albumiversiot sekä siitä kuvatun musiikkivideon QuickTime-version. Lyhyempi singleversio on tehty radiosoittoa varten.

Kappale oli alun perin suunniteltu toteutettavaksi ilman kuoro-osuuksia, mutta Jussi Hakulinen päätti lopulta säveltää ne laulun pituuden lisäämiseksi. Levyllä laulava kuoro on porilainen lapsikuoro Katajanmarjat.[2] Lisäksi mukana on muun muassa Tampere Filharmonian jousiryhmä, jolle kappaleen jousisovituksen teki Anssi Tikanmäki. Tommi Lepolan ohjaama musiikkivideo kuvattiin Keski-Porin kirkossa. Koululaiskuoron sijasta sillä esiintyy porilainen nuorisokuoro Katajanmarjat.[3]

Muusikot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vierailijat

Kappaleet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Parrasvalot (singleversio) – 5.02 (säv. & san. Jussi Hakulinen)
  2. Parrasvalot (albumiversio) – 5.51 (säv. & san. Jussi Hakulinen)
  3. Parrasvalot (musiikkivideo) – 5.44

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Yö: Parrasvalot Poko Rekords. Viitattu 25.5.2015.
  2. Porilaistytöt laulavat Yön uudella Loisto-albumilla 15.9.2009. Uusi Aika. Arkistoitu 24.5.2015. Viitattu 25.5.2015.
  3. Olli Lindholm ei vie Yö-yhtyettä kirkkoon 11.10.2013. Satakunnan Kansa. Arkistoitu 25.5.2015. Viitattu 25.5.2015.