Parmavallabi
| Parmavallabi | |
|---|---|
 Parmavallabi Berliinin eläintarhassa |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Nisäkkäät Mammalia |
| Alaluokka: | Theria |
| Osaluokka: | Pussieläimet Marsupialia |
| Lahko: | Harvaetuhampaiset Diprotodontia |
| Alalahko: | Macropodiformes |
| Heimo: | Kengurut Macropodidae |
| Alaheimo: | Macropodinae |
| Suku: | Notamacropus |
| Laji: | parma |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Notamacropus parma |
|
| Synonyymit | |
|
Macropus parma |
|
 Parmavallabin levinneisyysalue |
|
| Katso myös | |
Parmavallabi (Notamacropus parma) on kengurulaji, jonka australialainen luonnontieteilijä John Gould löysi ensimmäisen kerran noin vuonna 1840. Tämä arka eläin ei ilmeisesti koskaan ollut kovin yleinen, ja ennen 1900-lukua sen jopa uskottiin kuolleen sukupuuttoon. Sitä on nyttemmin istutettu Uuteen-Seelantiin[1].
Nisäkäsnimistötoimikunta on ehdottanut lajille uutta suomenkielistä nimeä pikkukenguru[2].
Ulkonäkö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Parmavallabi on jättikenguruiden suvun pienin laji; se painaa 3,2–5,8 kg ja on noin puolen metrin pituinen. Sen karvoitus on puna- tai harmaanruskea ja pään alueen karvoitus on harmaa. Häntä on noin puolen metrin pituinen, ja se on harvan mustan karvan peitossa. Parmavallabi on hyvin samannäköinen kuin punajalkapikkuvallabi (Thylogale stigmatica) ja punakaulapikkuvallabi (Thylogale thetis), minkä vuoksi parmavallabista saatiin useita havaintoja myös silloin, kun sen uskottiin olleen kuollut sukupuuttoon.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Lunney, D. & McKenzie, N.: Notamacropus parma IUCN Red List of Threatened Species. Version 2014.2. 2008. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 2.8.2014. (englanniksi)
- ↑ Nisäkkäiden suomenkieliset nimet: Macropus parma Waterhouse, 1846. Nisäkäsnimistötoimikunnan vahvistamaton ehdotus. Arkistoitu 26.5.2012.