Panssarintorjuntaohjus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
9M14 Maljutka / AT-3 Sagger ATGM telavivilaisessa museossa (2005).
Yhdysvaltalainen TOW-panssarintorjuntaohjus. White Sands Missile Range Museum.
Humveesta laukaistu TOW-panssarintorjuntaohjus.

Panssarintorjuntaohjus (Pst-ohjus, Pst-ohj.) on panssaroitujen maalien tuhoamiseen tarkoitettu rakettikäyttöinen maaliin ohjattava tai itseohjautuva ase. Englannin kielessä pst-ohjuksesta käytetään muun muassa nimiä ATGM (antitank guided missile), antitank missile ja antiarmo(u)r missile.

Käyttö ja ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pst-ohjuksia voidaan ampua ajoneuvoista, kuten [Rynnäkköpanssarivaunu|rynnäkköpanssarivaunuista]] tai erityisesti pst-ohjuksille suunnitelluista panssarintorjunta-ajoneuvoista. Myös rynnäkkökoneita tai helikoptereita voidaan aseistaa panssarintorjuntaohjuksilla. Useimmille pst-ohjuksille on olemassa myös maa-ampumalaite, joka on 1–3:n sotilaan liikuteltavissa.

Perinteisiin sinkoaseisiin tai panssarintorjuntakanuunoihin verrattuna pst-ohjus tarjoaa suuremman kantaman (2–5 km) ja suuren panssarinläpäisykyvyn (400–1 000 mm). Ohjuksen huonoihin puoliin lukeutuu esimerkiksi sen pitkä lentoaika maaliin, jolloin maali saattaa ehtiä liikkua katveeseen, suojautua suojasavuheittein tai laukaista omasuojajärjestelmän ohjuksentorjuntapanokset, jotka ovat tosin vielä suhteellisen harvinaisia panssarivaunuissa.

Useimmissa pst-ohjuksissa on ontelopanos, jonka suunnattu räjähdysvaikutus läpäisee panssarin. Panssarinläpäisy riippuu ennen kaikkea ontelopanoksen halkaisijasta, joka on kannettavissa ohjuksissa tyypillisesti 120–130 mm ja raskaissa ohjuksissa 150 mm luokkaa.

Kehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saksalaisilla oli jo toisen maailmansodan lopussa prototyyppiasteella panssarintorjuntaohjus, joka ei kuitenkaan tiettävästi ehtinyt koekäyttöön taistelukentälle ennen sodan päättymistä. Ensimmäisen sukupolven pst-ohjuksissa ampujalla ei ollut varsinaista tähtäintä, vain tähystyskaukoputki, ja ohjus ohjattiin maaliin lennokin tavoin joystick-tyyppisellä ohjaimella, joka välitti komennot ohjuksen perästä purkautuvaa kuparilankaa pitkin ohjuksen ohjauskoneistolle. (MCLOS, engl. Manual Command to Line of Sight)[1] Ohjaustapa vaatii suurta harjaantumista ja keskittymistä. Osumatodennäköisyydet näillä ohjuksilla jäivät 2–25 % välille.

Toisen sukupolven ohjuksissa 1970-luvulta alkaen ohjaus tapahtuu siten, että ampuja pitää ohjuksen ampumalaitteessa olevan tähtäimen maalin kohdalla. (SACLOS, engl. Semi-Automatic Command to Line of Sight)[1] Laukaisu- ja tähtäinlaitteisto seuraa ohjuksen lämpöjälkeä, toisaalta maali ja ohjauskomennot välittyvät kuparipäällysteisiä teräslankoja pitkin ohjukselle. Ampujan pitää pysyä paikallaan laukaisun jälkeen sen noin 30 sekunnin ajan, jonka hitaan ohjuksen lento maaliinsa vie. Ohjus on edelleen yksinkertainen ja halpa. Kehittyneemmät laukaisinlaitteistot sisältävät pimeänäkölaitteiston. Modernimpi SACLOS perustuu ohjuksen kärjessä olevaan laserhavaitsimeen, joka havaitsee kohteesta heijastuvan laservalon tähtääjän osoittaessa sitä.

Kolmannen sukupolven ohjuksissa 1990-luvulta alkaen ohjukselle voidaan lukita maali etukäteen, jolloin ohjus laukaisun jälkeen hakeutuu itse maaliinsa ilman, että ampujan tarvitsee sitä ohjata. Useimmissa kolmannen sukupolven ohjuksissa on kuitenkin myös ohjauslangat siltä varalta että on tarpeen muuttaa ohjuksen maalia kesken lennon tai jos se halutaan ohjata pois maalistaan. Koska sotilaiden liikuteltavissa olevat ohjukset ovat jääneet läpäisykyvyltään uusien taistelupanssarivaunujen panssaroinnin jälkeen, uusimmat ohjukset pyrkivät osumaan panssarivaunun kattoon, jossa panssarointi on ohuin. Toinen keino yrittää läpäistä moderni panssari on kahdennettu ontelopanos.[2]

Lankaohjaus on yleinen järjestelmä etenkin maavoimien ohjuksissa, mutta erityisesti lentokoneista ja helikoptereista laukaistavissa ohjuksissa käytetään laseria, radiokomentoja, optista ns. TV-hakupäätä tai lämpökameraa.

Panssarintorjuntaohjuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b The Illustrated Encyclopedia s.263
  2. bdl.ap.nic