Palladiumoksidi
| Palladiumoksidi | |
|---|---|
 |
|
| Tunnisteet | |
| CAS-numero | |
| PubChem CID | |
| Ominaisuudet | |
| Molekyylikaava | PdO |
| Moolimassa | 122,42 |
| Ulkomuoto | Musta kiteinen aine |
| Sulamispiste | 750 °C (hajoaa)[1] |
| Tiheys | 8,3 g/cm3[1] |
| Liukoisuus veteen | Ei liukenee veteen |
Palladiumoksidi (PdO) on palladium- ja oksidi-ionien muodostama epäorgaaninen ioniyhdiste. Yhdistettä voidaan käyttää orgaanisen kemian synteeseissä katalyyttinä.
Ominaisuudet, valmistus ja käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Huoneenlämpötilassa palladiumoksidi on mustaa tai vihertävää kiteistä ainetta. Yhdisteen alkeiskoppi on tetragonaalinen. Yhdisteestä tunnetaan myös kidevedellinen hydraatti, jossa kideveden määrä vaihtelee. Palladiumoksidi on veteen liukenematonta, eikä liukene emäksiin tai happoihin kuningasvettä lukuun ottamatta. Kuumennettaessa yhdistettä 750–850 °C:n lämpötilaan se hajoaa palladiumiksi ja hapeksi.[2][3][4][5][6][7]
Palladiumoksidia voidaan valmistaa kuumentamalla hienojakoista palladiumia happivirrassa yli 600 °C:n lämpötilaan. Toinen tapa on palladiumkloridin ja natriumnitraatin reaktio.[2][3][4][5][6][7]
- 2 Pd + O2 → 2 PdO
- 2 PdCl2 + 4 NaNO3 → 2 PdO + 4 NaCl + 4 NO2 + O2
Palladiumoksidia käytetään orgaanisen kemian synteeseissä katalyyttinä vedytysreaktioissa.[3][4][6][8]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b William M. Haynes, David R. Lide, Thomas J. Bruno: CRC Handbook of Chemistry and Physics, s. 4–79. 39th Edition. CRC Press, 2012. ISBN 978-1439880494. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 19.1.2022). (englanniksi)
- ↑ a b Hermann Renner, Günther Schlamp, Ingo Kleinwächter, Ernst Drost, Hans Martin Lüschow, Peter Tews, Peter Panster, Manfred Diehl, Jutta Lang, Thomas Kreuzer, Alfons Knödler, Karl Anton Starz, Klaus Dermann, Josef Rothaut, Ralf Drieselmann, Catrin Peter, Rainer Schiele, Jeremy Coombes, Mark Hosford & David F. Lupton: Platinum Group Metals and Compounds, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2018
- ↑ a b c Thomas Scott, Mary Eagleson: Concise encyclopedia chemistry, s. 775. Walter de Gruyter, 1994. ISBN 978-3110114515. (englanniksi)
- ↑ a b c E. M. Karamäki: Epäorgaaniset kemikaalit, s. 485-486. Kustannusliike Tietoteos, 1983. ISBN 951-9035-61-3.
- ↑ a b William P. Griffith, Stephen D. Robinson, Kurt Swars: Gmelin Handbook of Inorganic Chemistry: Pd Palladium, s. 6-7. Springer, 1989. ISBN 978-3-662-09190-6. Teoksen verkkoversio (viitattu 17.1.2021). (englanniksi)
- ↑ a b c Pradyot Patnaik: Handbook of inorganic chemicals, s. 690. McGraw-Hill Professional, 2002. ISBN 9780070494398. (englanniksi)
- ↑ a b Egon Wiberg, Nils Wiberg, Arnold Frederick Holleman: Inorganic chemistry, s. 1521. Academic Press, 2001. ISBN 978-0-12-352651-9. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 19.1.2022). (englanniksi)
- ↑ Christen M. Giandomenico: Platinum-Group Metals, Compounds, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2000.