Painin Suomen-mestaruuskilpailut 1912

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Vuoden 1912 painin Suomen-mestaruuskilpailut järjestettiin Vaasassa 23.-24. maaliskuuta. Ne olivat järjestyksessään viidennet SVUL:n painimestaruuskilpailut. Kisojen ainoa laji oli kreikkalais-roomalainen paini, jossa painittiin neljässä painoluokassa.

Ottelut olivat äärimmäisen tasaisia. Vain viidessä kamppailussa saatiin ratkaisu ennen täyttä aikaa, kun taas 28 ottelua päättyi ratkaisemattomaan - mm. kaikki raskaan sarjan ottelut, jolloin kilpailijat sijoitettiin painonmukaiseen järjestykseen kevyimmästä painavimpaan. Kalle Viljamaa putosi näin neljänneksi. Sarjassa 73 kg oli kuusi painijaa, joista kaksi parasta pystyi kahteen aikavoittoon kolmen ratkaisemattoman lisäksi. Mestaruus ratkaistiin näiden välisellä arvonnalla. Kaikki muut sarjan kilpailijat suljettiin kilpailusta neljän ratkaisemattoman ottelun takia, joten pronssimitali jäi jakamatta.

Mitalistit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Painoluokka Kultaa Hopeaa Pronssia
66,5 kg Tatu Kolehmainen Vilhelm Lehmusvirta Kalle Kandelberg
73 kg Heikki Karhunsaari Robert Oksa ei jaettu
83 kg Emil Westerlund M. Hämäläinen Arvi Saaristo
yli 83 kg Viktor Salovaara Uuno Pelander Adolf Lindfors

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä urheiluun liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.