Paattisten seurakunta

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Paattisten seurakunta

tunnus

sijainti

Paattisten kirkko
Paattisten kirkko
Tunnustuskunta evankelis-luterilainen
Hiippakunta Turun arkkihiippakunta
Rovastikunta Turun tuomiorovastikunta
Seurakuntayhtymä Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä
Pääkirkko Paattisten kirkko
Perustettu 1937
Jäsenmäärä 1 533[1] (2022)
– Osuus asukkaista 71,9[2] %
Kirkollisvero 1,20 %
Kirkkoherra Jukka Järvensivu
Sivusto

Paattisten seurakunta on Turun arkkihiippakuntaan ja tuomiorovastikuntaan kuuluva Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunta, joka toimii Turun kaupungin Paattisten alueella.[3] Vuoden 2022 lopussa seurakuntaan kuului 1 533 jäsentä,[1] mikä on 71,9 % alueen asukkaista.[2]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paattinen mainitaan ensi kerran asiakirjoissa vuonna 1359, jolloin alue kuului Maarian seurakuntaan. Vuonna 1689 alueesta muodostettiin Maarian kappeliseurakunta. Vuonna 1901 annettiin määräys Paattisten erottamisesta itsenäiseksi seurakunnaksi, mikä toteutui vasta vuonna 1937. Paattisten kunta liitettiin Turun kaupunkiin vuonna 1973. Seurakunta säilyi kuitenkin itsenäisenä ja liittyi kahdeksantena seurakuntana Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymään.[4] Vuodesta 2000 lähtien seurakunnan kirkkoherrana on toiminut Jukka Järvensivu.[5]

Tapahtumat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paattisten seurakunta järjestää vuosittain nuorille Maata -näkyvissä -festarit yhteistyössä Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistyksen (SLEY), Turun Henrikinseurakunnan, Turun Katariinanseurakunnan, Maarian seurakunnan, Turun Mikaelinseurakunnan ja Turun tuomiokirkkoseurakunnan kanssa.[6]

Toimipaikat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seurakunnan kirkko on 1909 rakennettu puinen Paattisten kirkko.[7] Seurakunnalla on myös seurakuntatalo.[8]

Papisto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuraavat henkilöt ovat toimineet Paattisten seurakunnan kirkkoherroina:[9]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Jäsentilasto 2022 Kirkon tilastot. Viitattu 19.12.2023.
  2. a b Kirkkoon kuuluvuus 2022 Kirkon tilastot. Viitattu 19.12.2023.
  3. Lääninrovastit Turun arkkihiippakunta. Arkistoitu 11.7.2015. Viitattu 6.8.2015.
  4. Paattisten seurakunnan historiaa Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä. Viitattu 6.8.2015.
  5. Paattisten uusi kirkkoherra Jukka Järvensivu: "Halusin papiksi pieneen seurakuntaan" (Arkistoitu – Internet Archive) 31.8.2000 Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä. Viitattu 29.12.2015
  6. Info | Maata Näkyvissä maatanakyvissa.fi. 1.5.2020. Viitattu 17.11.2023.
  7. Paattisten kirkko Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä. Viitattu 6.8.2015.
  8. Toimitilat Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä. Viitattu 6.8.2015.
  9. Papisto: Maarian seurakunta Suomen sukututkimusseura. Viitattu 15.8.2023.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]