Päättäjien Metsäakatemia

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Päättäjien Metsäakatemia on yhteiskunnallisille päättäjille ja vaikuttajille suunnattu kohtaamispaikka ja kutsukurssi. Sen tavoitteena on vahvistaa suomalaisten vaikuttajien edellytyksiä luoda kestävää hyvinvointiaa suomalaisista metsistä. Kursseille kutsutaan virkamiehiä, yritysten ja etujärjestöjen johtoa, poliitikkoja sekä koulutuksen, tieteen, taiteen, kansalaisjärjestöjen ja median edustajia.

Päättäjien Metsäakatemian toiminnalla pyritään lisäämään suomalaisten vaikuttajien kiinnostusta metsäasioihin ja heidän metsätietämystään sekä luomaan vuorovaikutusta metsäalan ja muiden alojen vaikuttajien kesken. Taustalla on ajatus, että metsien tarjoamien mahdollisuuksien tasapainoinen ja kestävä hyödyntäminen yhteiskunnassa edellyttää avointa vuorovaikutusta ja yhteistyötä.

Toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Päättäjien Metsäakatemian toimintaa on järjestetty Suomessa vuodesta 1996. Vuosittain järjestetään kaksi nelipäiväistä Päättäjien Metsäakatemian kurssia. Vuosina 1996–2019 järjestettiin yhteensä 47 kurssia, joille osallistui yhteensä lähes 1 500 päättäjää.

Kurssit tarjoavat katsauksen metsäalan kansainväliseen toimintaympäristöön, tulevaisuuden näkymiin ja muutostarpeisiin. Alan toimintaan tutustutaan paitsi strategisella, myös ruohonjuuritasolla: kurssilla kuullaan puheenvuoroja, vieraillaan metsäkohteilla ja tuotantolaitoksissa sekä kohdataan alan toimijoita.

Metsäakatemiassa pohditaan monipuolisesti metsiin ja metsien käyttöön liittyviä kysymyksiä sekä kotimaisesta että kansainvälisestä näkökulmasta. Päättäjien Metsäakatemia järjestää kurssin käyneille myös jatkotilaisuuksia ajankohtaisista teemoista. Päättäjien Metsäakatemian tilaisuuksia on ollut vuosina 1996–2019 kaikkiaan noin sata.

Taustatahot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Päättäjien Metsäakatemian toiminnasta vastaa Suomen Metsäyhdistys ry, joka on metsäalan yhteistyöjärjestö. Metsäakatemia toimii maa- ja metsätalousministeriön ja Suomen Metsäsäätiön tuella.

Päättäjien Metsäakatemialla on neuvottelukunta, jossa on edustus liike-elämän, valtionhallinnon, järjestöjen ja mediamaailman johdosta. Neuvottelukunta tukee Päättäjien Metsäakatemiaa strategisissa linjauksissa ja toiminnan kehittämisessä.

Forest Academy for Decision Makers -viestintäohjelma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Metsäakatemian kaksisuuntaisen viestinnän toimintamallia voidaan soveltaa erilaisissa olosuhteissa ja eri maissa. Viestintämalli on tuotteistettu Forest Academy - Programme for Increasing Dialogue on Forest in Society -viestintäohjelmaksi. Viestintäohjelma on otettu käyttöön Latviassa, Tansaniassa, Väli-Amerikassa ja Mosambikissa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]