Oskar Ruohtula

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Oskar Severus Ruohtula (23. lokakuuta 1870 Luhanka19. tammikuuta 1937 Luhanka) oli suomalainen Maataloushallituksen virkamies, joka sai maanviljelysneuvoksen arvonimen.[1][2]

Ruohtulan vanhemmat olivat talollinen Joonas Ruohtula ja Fredrika Jonaksentytär ja puoliso vuodesta 1899 Rauha Dagmar Andersén. Hänen veljensä Robert Ruohtula oli Luhangan johtomiehiä ja toimi myös kansanedustajana.[1][2]

Oskar Ruohtula valmistui 1894 agronomiksi Mustialan maanviljelysopistosta ja opetti aluksi Kuopion Haminalahden kartanon karjanhoitokoulussa. Vuonna 1902 hän siirtyi Hämeen läänin maanviljelysseuran karjanhoitokonsulentiksi. Seuraavaksi hän työskenteli Pellervo-seurassa ja vuodesta 1906 Itä-Hämeen maanviljelysseuran toiminnanjohtajana ja neuvojana. Lahden maamieskoulun johtajana ja tilanhoitajana Ruohtula toimi 1909–1914 ja maanviljelyseuran puheenjohtajana 1920–1931. Ruohtula nimitettiin 1914 valtion maanviljelysharjoittelukonsulentiksi, joka muutettiin Maataloushallituksen maatalousopetuksen tarkastajaksi vuonna 1918.[1][2]

Ruohtula valittiin vuodeksi 1921 Agronomisen Yhdistyksen puheenjohtajaksi. Hän hoiti myös sukutilaansa Luhangalla vuodesta 1913. Hän toimi useissa valtion komiteoissa.[1][2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Oskar Ruohtula Biografiasampo. Viitattu 10.8.2022.
  2. a b c d Maanviljelysneuvos O. S. Ruohtula. Maa : Suomen maatalousseurojen aikakauslehti, 01.01.1937, nro 1, s. 43. Kansalliskirjasto. Viitattu 10.08.2022.